Leijonasydän - rakkautta ja rasismia

.

Joukko rujon näköisiä uusnatseja huutaa ”valkoisen Suomen puolesta”. He ovat täynnä uhoa ja valmiina puolustamaan näkemystään nyrkein. Tepon ja hänen aatetoveriensa maailma on varsin kirjaimellisesti mustavalkoinen.

Dome Karukosken uusi elokuva Leijonasydän on aihepiiriltään hyvin ajankohtainen. Rasismista on tullut valitettavan yleinen ilmiö. Ei tarvitse pinnistellä muistaakseen esimerkiksi hiljattain eduskunnan lehterillä tehtyä natsitervehdystä tai huumoriksi seliteltyjä facebook-postauksia liittyen samaan aihepiiriin.

Leijonasydämen päähenkilö on Peter Franzenin esittämä Teppo. Hän hakkaa ystäviensä kanssa itsestään poikkeavan näköisiä ihmisiä surutta. He luottavat oman käden oikeuteen, siihen että ovat yhdessä voimakkaita ja oikealla asialla. He perustelevat tekonsa muun muassa sillä, että vastustavat harmaata taloutta ja sosiaalietuuksilla kikkailua.

Kaikki kuitenkin muuttuu kun työtön Teppo tapaa tarjoilijana työskentelevän Sarin (Laura Birn) ja rakastuu. Juttua mutkistaa hieman se, että Sarilla on poika. Ja nimenomaan tummaihoinen poika. Teppo pyristelee lyhyen hetken tätä vastaan, mutta on kuitenkin omituisen nopeasti sinut asian kanssa, etenkin kun ajatellaan hänen arvomaailmaansa.  Hetken siinä vierastellaan ja sitten pojan kanssa jo viljellään huumoria tyyliin ”nuku hyvin neekeri-apina.” ja ” nuku hyvin natsiluuseri.” Tepolle ja Rhamadhaninille (Yusufa Sidibeh) muodostuu varsin lämmin isäpuoli/poikapuoli suhde. Pikkuhiljaa Teppo alkaa ymmärtämään erilaisuutta sekä myös puolustamaan sitä.

Ristiriitaa asetelmaan tuo Tepon velipuoli Harri (Jasper Pääkkönen). Hän on veljensä tavoin myös uusnatsi, mutta jotenkin hullun ja erittäin vihaisen oloinen nuorimies. Hän ei sulata veljensä poikapuolta ja on muutoinkin se henkilö, joka tuo elokuvaan jännitettä. Harmillisesti Tepon rakkaus Sari, passitetaan pois elokuvan keskiöstä jo alussa, sillä heidän näkemystensä ristiriita olisi ollut mielenkiintoinen.

Vaikka elokuva onkin aihepiiriltään ajankohtainen ei se aivan pääse maaliin. Kuvaus jää pintapuoliseksi. Kerrontaan olisi tuonut syvyyttä esimerkiksi pohdinta mikä saa ryhtymään uusnatsiksi. Mitä sellaista tapahtuu, joka saa ihmisen valitsemaan juuri tuon elämän polun? Mistä löytyvät perusteet toimia niinkuin toimii?

Toisaalta elokuvan yhtenä ideana on saattanutkin hyvin olla rasismin saattaminen yleiseen keskusteluun, sillä olisin yllättynyt jos tätä ei mentäisi katsomaan sankoin joukoin. Ainahan tärkeää aihetta ei tarvitse kuvata niin syvällisesti, kunhan se kuitenkin nostaa aiheen käsiteltäväksi laajemmin. Ehkä tämä elokuva siis herättää ihmiset pohtimaan aihetta omissa piireissään.

Näyttelijöistä Jasper Pääkkönen nousee erityisesti esiin. Hän sopii loistavasti Harrin rooliin. Pääkkönen luo roolihahmolleen tyhjän katseen, joka tuntuu erittäin uskottavalta. Peter Franzen on aina hyvä roolissa kuin roolissa, mutta tämä ei tällä kertaa ole kuitenkaan suorituksena ihan parhaimmasta päästä. Laura Birn on Sarin roolissa loistava, erittäin katu-uskottava.  Harmittavasti tosiaan Sarin  hahmo siirretään kuitenkin varhaisessa vaiheessa sivuun. Nuori Yusufa Sidibeh valloittaa Rhamandhanin roolissa.

Leijonasydän on yhteen summattuna hyvällä asialla. Rakkaus voittaa rasismin ja väkivallan – joka on tietysti ihan kiva juttu. Mutta itse jäin kaipaamaan vielä sitä syvällisempää elokuvaa aiheesta sekä lisää teoksia ja keskustelua aiheesta.

Ohjaaja: Dome Karukoski
Pääosissa: Peter Franzén, Laura Birn, Yusufa Sidibeh, Jasper Pääkkönen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Jussi Vatanen, Mikko Neuvonen, Niko Vakkuri, Jani Toivola
Suomi 2013
Katso elokuvan traileri >>

Bryssel - Victor Horta ja Art Nouveau

Työmatkalla Brysselissä oli pieni hetki omaa aikaa, ja pääsin vihdoinkin toteuttamaan erään haaveeni. Kahlasin ikuisuus sitten Suomen taiteen historian ja siinä oli Art Nouveauta ja jugendia käsittelevässä osassa kuva belgialaisen arkkitehdin Victor Hortan (1861-1947) suunittelemasta Hôtel Tasselin portaikosta. Olen siitä asti halunnut nähdä Hortan suunnittelemia rakennuksia - ja tuon huikean portaikon.

Koska Hôtel Tassel on yksityisessä käytössä, siellä käynti jää edelleen hamaan tulevaisuuteen. Mutta kävin Hortan itselleen suunnittelemassa talossa, joka toimii nykyään museona. Musée Victor Horta on entisöity alkuperäiseen asuunsa. Arkkitehti suunnitteli kotitalonsa ja ateljeensa huolella, unohtamatta pienintäkään yksityiskohtaa. Huoneet tulvivat valoa ja sisustuksen sävytyksessä nousee esiin lempeä roosa. Tunnelma henkii romantiikkaa, levollisuutta ja eleganssia.

Vasemmalla Hôtel Tasselin portaikko. Keskellä ylhäällä Musée de Victor Hortan sali, josta avautuu kaunis näkymä puutarhaan. Keskellä alla Musée Victor Hortan portaikko ja oikealla itse arkkitehti Victor Horta. Kuvat ostamistani korteista.

Art Nouveau tyyliin  kuuluu tyypillisesti aaltoileva koristeellisuus, joka ilmenee mm. metallisissa koristeissa niin parvekkella, porraskaiteissa ja lukuisissa yksityiskohdissa. Myös tässä talossa on upea portaikko. Ikkunoita koristaa monin paikoin kauniit lasimaalaukset. Art Nouveau käsitti rakennukset kokonaisvaltaisena teoksena. Niinpä sama suunnittelija toteutti sekä rakennuksen julkisivun, sisustuksen ja käyttöesineet. Näin teki myös Horta.

Valitettavasti museon sisällä ei saanut ottaa kuvia, joten tarkemmat havainnot jäivät kuvaamatta. Suurimman vaikutuksen teki sali, josta avautuu kaksoisovet rehevään puutarhaan. Tämä näkymä tuntui lähes epätodelliselta ja sitä olisi voinut ihastella vaikka kuinka pitkään. Nyt puutarha oli vehreä ja runsas, puut ja pensaat kukoistivat vielä kauniin vihreinä. Sitä miten vuodenajat muuttavatkaan tunnelmaa, voi vain aavistella. Salissa luonto toimii vahvana elementtinä, kuin toisena satumaailmana johon haluaisi astua sisään. Luonto näkyy muutenkin tyyliteltynä ajan muotokielessä.

Tuleville matkoille jää vielä monta Hortan suunnittelmaa rakennusta katsomatta, valitettavasti niistä on jokunen myös purettu Art Nouveaun poistuessa muodista. Käynti Musée Victor Hortassa oli virkistävä ja toisaalta kävelymatka pois tutummilta keskustan kulmilta avasi kaupunkia uudella tavalla. Olen tällä hetkellä täysin Hortan kepeyden lumoissa ja ehkäpä nykyarkkitehtuurikin kaipaisi hieman Art Nouveauta?

Brysselissä odottaa reipas kävelylenkki kun nämä kaikki kohteet käy läpi.

Matkan varrelle osui sattumalta myös toinenkin mielenkiintoinen paikka, nimittäin Palais des Thés. Helsingissä on jo ihan mukavasti teehuoneita ja -myymälöitä, mutta kyllä tällainen tyylikäs teemyymälä vielä mukaan mahtuisi.

Chimamanda Ngozi Adichie: Kotiinpalaajat

Hyllyssä oli valmiina Chimamanda Ngozi Adichien romaani Kotiinpalaajat, ja kylläpä odotinkin, että pääsen siihen käsiksi.

Kirjan kehyksenä on Ifemelun ja Obinzen rakkaustarina. He ovat nuoruuden rakastavaiset, jotka päätyvät erilleen. Romaanissa kuljetaankin heidän menneisyyden poluilla. Molempien tie vie merten taakse pois Nigeriasta. Ifemelu lähtee opiskelemaan Yhdysvaltoihin, ja Obinze päätyy Isoon-Britanniaan paperittomaksi siirtolaiseksi.

Romaani tihkuu kaipausta, menetettyä rakkautta ja toisaalta myös koti-ikävää. Elämä ei mene uusissa kotimaissa niin kuin Strömsössä. Ei lähellekään. Molemmat saavat kokea sen, millaista on olla musta vieraassa ja valkoisessa maassa.

Tarina on tiukasti kiinni tässä päivässä. Ifemelu on Amerikassa menestyvä bloggari, niin menestyvä, että elättää itsensä kantaaottavilla kirjoituksillaan, jotka käsittelevät muun rotua, amerikkalaisten mustien, amerikanafrikkalaisten, latinoiden ja valkoihoisten elämää ja asemaa yhteiskunnassa. Blogien otsikot ovat osuvia:

Rakas ei-amerikkalainen musta, kun muutat Amerikkaan,
sinusta tulee musta

Kuinka ei-amerikkalaisen mustan pitäisi ymmärtää Amerikkaa:
amerikkalainen heimokulttuuri

Kuinka ei-amerikkalaisen mustan pitäisi ymmärtää Amerikkaa:
Mihin WASPIT pyrkivät?

Mitä akateeminen väki tarkoittaa valkoisten etuoikeuksilla,
eli Totta, on kurjaa olla köyhä ja valkoinen, mutta yritäpä olla
köyhä ja ei-valkoinen 

Julkinen kiitos Michelle Obamalle ja Hiukset rodun vertauskuvana 

Obaman joka voi voittaa vain, jos hän säilyttää roolinsa loistavana neekerinä

Hiuksilla on suuri merkitys romaanissa. Tunnustan; en ole koskaan ennen ajatellut hiuksilla olevan niin paljon väliä. Kirjassa hiuksia suoristetaan aineilla, jonka jälkeen päänahka on ruvilla, mutta tavoite eli suora tukka on saavutettu. Suorilla hiuksilla saa paremmin töitä, luonnollisella tai letitetyillä hankalammin. Hiuslisäkkeet ovat monella käytössä.

Kirjassa pohditaankin onko Amerikan rotukysymyksen täydellinen vertauskuva hiukset? Ehkäpä onkin, ainakin hiusasia tuo paljon uutta ulottuvuutta rotukysymykseen. Ajatuksia, joita en ainakaan itse olisi ilman tätä lukukokemusta osannut pohtia.

Jos vertaa kirjaa esimerkiksi Adichien loistavaan Puolikas keltaista aurinkoa, on henkilöiden elämä kovin erilaista. Puolikas keltaista aurinkoa kuvasi Biafran sotaa ja sen vaikutuksia elämään.
Kotiinpalaajassa on kyse aivan tavallisista ihmisistä, hyvin koulutetuista nigerialaisista, jotka tähyävät kunnianhimoisina eteenpäin elämässään. Heitä ei ole kohdannut sota, nälänhätä, väkivalta jne. Mutta silti hekin kaipaavat vaihtoehtoja ja varmuutta elämään, joka saa nuoria ihmisiä muuttamaan pois maastaan, etsimään parempaa.

Lopulta kirjen nimen mukaisesti päähenkilöt palaavat kotiin. Kotiin ei ole helppo palata, mutta kaipuu ja sinne jääneet ihmiset vievät voiton.

Adichie on kirjoittanut tiukkaa asiaa, älykkäällä ja lämpimällä tavalla. Kirja tempaisee mukaan alusta asti. Romaanin aihe on tärkeä ja herättelevä. Rotukysymystä ei osaa oikein ajatella Suomesta käsin ja juuri se tekee tästä kirjasta tärkeän.

Kotiinpalaajia kuvaisi teemaailmassa mainiosti Kenialainen Marynin G.F.O.P.  jossa on vahva, täyteläinen ja hieman savuinen maku, joka jää pyörimään kielelle pidemmäksi aikaa.

(Otava 2013)

Kollaasiin napattu kuvat: myfashionslashlife.wordpress.com; www.besthairstyles2013.com/, blackhairmedia.com; commons.wikimedia.org; www.cometonigeria.com; writingonwomenwriters.files.wordpress.com; fullservicehairsalon.net; singleblackmale.org; colorlines.com