Jussi Timo Tapio Taskinen. Siinä on komea nimi vuonna 1983 syntyneelle lapselle. Etunimikin on suoraan Johannes Virolaisen peruja. Jussin tulevaisuuteen on kirjattu nelilehtinen apila ja talikon piikkiin tarttunut paskakokkare. Maamieskoulu ja keskustapuolue.
Antti Heikkisen esikoisteos Pihkatappi kertoo Jussin kasvuntarinan. Jussi on vanhempiensa ainoa lapsi. Kun Jussi on vasta kaksivuotias, hänen äitinsä kuolee. Jussi ja hänen isänsä Erkki jäävät kaksin pitämään maitotilaa. Apua tilanteeseen tuovat lähellä asuvat isovanhemmat.
Jussi varttuu ja isän toiveista huolimatta ei olekaan
kiinnostunut jatkamaan sukutilaa. Nuorta miestä kiinnostaa kirjoittaminen ja
teatteri. Hän saa töitä paikallislehdestä ja haaveilee toisenlaisesta elämästä
kuin mitä tarjottimella olisi. Jussin toiveet ja tapa elää saavat aikaan
muhevan riidan Erkki-isän kanssa. Sen seurauksena Jussi riuhtoo itsensä pois
savolaisesta mullasta ja suuntaa Tampereelle toimittajan töihin.
Jussi alkaa kirjoittamaan romaania, jonka aikana väljähtänyt
parisuhde vain laimenee. Romaanissa Jussi palaa menneisyyteensä ja pui siinä
omia ja sukunsa kipeitä asioita. Hän kirjoittaa muun muassa miten Paavo
Väyrynen hävisi Mauno Koivistolle vaaleissa, Suomen sisällissodasta isoisän
kokemuksiin nojaten, ensimmäisestä seksikokemuksestaan sekä myös traktorimerkin
valinnan merkityksestä.
Muistot ja menneisyys saavat Jussin palaamaan taas
juurilleen ja kohtaamaan uudelleen myös isänsä, jonka kanssa sukset olivat
menneet ikävästi ristiin.
Pihkatappia voi kuvata nuoren miehen kasvutarinaksi ja
savolaiseksi sukukronikaksi. Painotus sanassa "savolainen", sillä
kirjassa tosiaan vilisee savolaisen lupsakkaa puheenpartta. Aluksi murre toi
haastetta tottumattomalle, mutta nopeasti hauskaan puheeseen pääsi kiinni.
Pihkatapissa on vahvaa mieskuvausta naisten ollessa
haaveiden kohteina, isoäiteinä, menetettynä äitinä - ja vilahtaapa siellä
touhukkaat keskustanaisetkin kahvinkeittäjän roolissa.
Antti Heikkisen Pihkatappi on kerrassaan mainio kirja. Se kertoo sukutarinan kutkuttavalla tavalla. Kirja hymyilyttää, naurattaa ja liikuttaa. Romaanissa vilahtaa monenlaisia hahmoja, niin Kekkosta, Rauha-mummoa kuin Kukkulalammin naapureita. Sukupolvet, maaseudun ja kaupungin välinen kuilu, lannanhaju ja oluen lemu sekä edellisten sukupolvien ristit ovat vahvasti läsnä:
"Isoukki tappoi ihmisiä, se oli hänen ristinsä.
Ukki tappoi ihmisen, se oli hänen ristinsä.
Isä tappoi kahden edellisen luottamuksen, se oli hänen ristinsä.
Minä tapoin kolmen edellisen elämäntyön, se on minun ristini."