maanantai 21. heinäkuuta 2014

Kukkia ja perkeleitä á la Heikki Marila

Oikella: Heikki Marila: Kukat XXVII, 2009. The Carnagie Collection: Kuva: Johann Bergenholtz.
Vasemmalla: Heikki Marila Omakuva lyötynä, 2007. Kuva Jussi Tiainen
Nyt jysähti ja kolahti ja osui ja upposi. Nimittäin Taidehallissa vielä kotvan esillä oleva Heikki Marilan (s.1966) Kukkia ja perkeleitä näyttely, jossa esillä on teoksia vuosilta 1995-2014.

Marila maalaa suurikokoisia, teoksia, jotka puskevat päälle. Teoksista huokuu, että hikeä ja maalia on lentänyt niitä luodessa. Vahva ekspressiivisyys, fyysisyys, voimakkaat siveltimen vedot, runsaat värikerrokset ja roiske tekevät töistä lihallisia ja upean meheviä. Myös sarjallisuus on pysynyt mukana läpi vuosien.

Tunnetuimpia töitä näyttelyssä ovat kukka-asetelmat vuodelta 2009, jotka nojaavat 1600-luvun maalauksiin. Mitään samaa sievistelyä niistä ei löydy kuin esikuvistaan. Marilan kukka-asetelmat näyttävät suorastavan räjähtävän. Näitä voi kutsua katu-uskottaviksi kukka-asetelmiksi.

Toinen vaikuttava kokonaisuus koostuu omakuvista vuodelta 2007. "Omakuva paskiaisena", "Omakuva lyötynä", "Omakuva Kainina", "Omakuva Johannes Kastajana" ja "Omakuva kusipäänä". Valtavat päät ilmentävät taiteilijan suuruutta ja samalla haavoittuvuutta. Nämä naulitsivat paikalleen pohtimaan tulkintoja, niin vaikuttavilta ne tuntuivat. Väistämättä sitä myös miettii, miksi joku haluaa kuvata itsensä kusipäänä.

Heikki Marila: Kukkia ja perkeleitä. Taidehalli 2014. Kuva Patrik Rastenberger.

Kolmas mielenkiintoinen osio koostuu raamatullisista aiheista. Kristinuskon aiheet, erityisesti Kristus-hahmo, ovat kuuluneet Marilan kuvastoon jo pidempään. Työt ovat vahvoja. Maalaus, jossa on karitsa ja sen vieressä runneltu Kristus on erityisin voimallinen.

Lisäksi näyttelyssä on muun muassa varhaisempia töitä 1990-luvulta. Nämä ovat yhteiskunnallisesti kantaa ottavampia aihepiiriltään. Hienoja nekin, mutta Marilan tämän hetkisen luomisen vimman tuotokset kiehtovat eniten.

Lisää Marilan töitä on esillä Korjaamon galleriassa, joten täytyy sinnekin vielä rientää.

Taidehalli, 3. elokuuta asti.
Korjaamo Galleria, 10. elokuuta asti.





Heikki Marila: Kukkia ja perkeleitä. Taidehalli 2014. Kuva Patrik Rastenberger
Vasemmalla: Koulukatu 6-8, (2001) ja oikealla Työvoimatoimisto.



lauantai 19. heinäkuuta 2014

Noormarkun ruukin hillittyä charmia


Vierailu Noormarkun ruukin alueella ja etenkin Villa Maireassa ovat olleet jo monen monta vuotta haaveissa ja nyt vihdoin siihen tuli oivallinen tilaisuus Pori Jazzien kylkiäisenä.

Maire Gullichsen, mesenaattien kuningatar, on yksi syy miksi alun perin kiinnostuin Noormarkusta. Sittemmin olen kuullut paikasta ja nähnyt kuvia. Enkä nyt käytyäni lainkaan ihmettele miksi Noormarkun ruukin aluetta pidetään yhtenä Suomen merkittävimmistä kulttuurimaisemista. Alue henkii porvariston hillittyä charmia. Kaikki on kaunista ja hyvin hoidettua ja henkii menneiden aikojen maalaisromantiikkaa. Paikka on kuin suoraan jostain vanhasta Suomi-Filmistä. Osuu ja uppoaa minuun täydellisesti.

Pääkonttori on arkkitehtien Walter Jung ja Emil Fabritius suunnittelema. Konttoria rakennettiin ruukkialueelle vuosina 1914–1916 ja se on suurilta osin täysin alkuperäisessä kunnossa. Rakennus toimii tänäkin päivänä
A. Ahlström Kiinteistöt Oy:n pääkonttorina.
Noormarkun ruukin alueeseen kuuluu varsinaisen rautaruukin lisäksi myös muita A. Ahlström Osakeyhtiön omistamia rakennuksia, muun muassa saha, voimalaitos sekä työläisten ja johtajien asuntoja. Raudanjalostusta ruukissa harjoitettiin vuosina 1806–1920. Vuodesta 1870 lähtien se kuului liikemies Antti Ahlströmille ja myöhemmin A. Ahlström Osakeyhtiölle.


Kuvat keskellä ja vasemmalla ovat Isotalosta, jonka on suunnitellut arkkitehti Evert Lagerspetz ja se on rakennettu vuosina 1877–1882. Alunperin talo rakennettiin yhtiön perustajan Antti Ahlströmin ja hänen perheensä kodiksi.
Alueella on kauniita pitsihuviloita joissa on hienoja yksityiskohtia. Jostain kumman syystä ovet ovat kiehtoneet minua ja Isotalon kauniit ovet päätyvät ovikuvien kokoelmaani.


Pitkät, humisevat koivukujat, valkoisessa kukassa olevat tuomet ja omenapuutarhan pienet omenan alut loivat kesäistä menneiden aikojen tunnelmaa. Voi vain kuvitella miten hevoskärryt ovat ajaneet kujilla ja kavioiden kopse on kertonut tulijoista.

Havulinnan on piirtänyt arkkitehti G.A. Lindberg arkkitehtitoimisto Grahn, Hedman & Wasastjernalta
ja se on valmistunut vuonna 1901.
Peltojen takana metsän keskellä on jugend-tyylinen Havulinna. Se rakennettiin pääjohtaja vuorineuvos Walter Ahlströmin ja hänen vaimonsa Lillin kodiksi. Villan edessä on kaunis valkoinen pergola. Muistan kuulleeni, että Walter Ahlström olisi rakennuttanut sen vaimolleen syntymäpäivälahjaksi, jotta tämän olisi mukava rentoutua köynnösten varjossa. Kuulostaa erinomaisen onnistuneelta lahjalta.



Valitettavasti tällä kertaa Villa Maireaan ei päässyt käymään, paikka on ilmeisesti Porin Jazzien aikaan yksityiskäytössä, mutta sinne ja alueeseen pääsee tutustumaan opastetuilla kulttuurikierroksilla.

Villa Mairea on arkkitehti Alvar Aallon suunnittelema rakennus ja se valmistui vuonna 1939.
Sen rakennuttivat Maire ja Harry Gullichsen.
Arkkitehtien pyhiinvaelluskohde Villa Mairea jäi siis seuraavaan kertaan. Nyt pääsin ihailemaan sitä kuitenkin ulkoa. Rakennus sijoittuu puiden taakse piiloon ja luo mielenkiintoisen kontrastin alueen huviloille. Talo tuntuu melkeinpä radikaalilta pitsihuviloiden seurassa, mutta ei kuitenkaan millään tavoin epäsopivalta.


Olen joskus katsellut dokumenttia, jossa Maire Gullichsen esittelee Villa Maireaa ja tämä saa vieläkin paikata tilannetta. Dokumentissa nähdään Aallon suunnittelun yksityiskohtia, huonekaluja ja taideteoksia.

Seuraavaa matkaa Porin seudulle odotellessa, jos silloin olisin siellä sellaiseen aikaan että pääsisin kulttuurikierrokselle. Tämä käynti kauniina kesäpäivänä oli kuitenkin erittäin onnistunut ja oli tunnelmallista kävellä ruukin alueen hiljaisilla kujilla ja kuvitella millaista siellä on ollut 1900-luvun alussa.