tiistai 31. toukokuuta 2016

Enni Mustonen: Ruokarouva


Viikonloppu ja himo lukea jokin historiallinen tarina auringon paisteessa. Tähän hetkeen osui juuri sopivasti uunituore Enni Mustosen Ruokarouva. Syrjästäkatsojan tarinat jatkuvat.
Sarjan edellisessä kirjassa eli Emännöitsijässä päähenkilö Ida Eriksson lähti Tukholmaan synnyttämään lastaan ja jäi sille tielle. Nyt Kirsti-tytär on varttunut tomeraksi kahdeksan vuotiaaksi.
Yllätysperintö muuttaa Idan ja hänen tyttärensä elämän suunnan. Suurehkon rahasumman turvin Ida ja Kirsti muuttavat sodan uhkaa henkivään Suomeen, toiveena parempi elämä. Idan tavoite on ostaa Ruotsista saamansa esimerkin turvin huvila johon voi perustaa täysihoitolan. Näin hän pystyisi turvaamaan Kirstille hyvän koulutuksen ja mahdollisuudet edetä elämässä eteenpäin helpommalla polulla kuin mitä on itse kulkenut. 
Sopiva hirsihuvila löytyy Albergasta kuvanveistäjä Ville Vallgrenin ja hänen naisystävänsä naapurista. Niin, ja tietysti Sika Pellen. Lemmikkipossu kun kuului oleellisesti heidän elämäänsä. Ja mikä yllättävintä, tuohon aikaan Helsingistä on mennyt höyrylaiva noille Espoon rannoille, joten Alberga oli laivan ja rautatien ansiosta varsin hyvien kulkuyhteyksien päässä jo silloinkin.

Työteliäänä ihmisenä Ida saa nopeasti täysihoitolansa valmiiksi naapureiden hyvällä avulla. Aidosta pohojaalaasesta kurikanmiehestä Iisakista tulee luottohenkilö vuosien edetessä. Täysihoitola täyttyy Helsingin levottomuuksien ja epävarmojen aikojen vuoksi varsin nopeasti. Pian talossa asuu sekalainen seurakunta niin oikovedosten lukijasta, tulevista jääkäreistä, opettajasta, ompelijasta, säveltäjästä ja venäläisestä everstinnasta.

Tällä kertaa kirja ei sukella syvälle taiteilijaelämään kuten edellisillä kerroilla. Keskiöön pääsee myllerryksessä elävä yhteiskunta ja arkinen aherrus. Vallgrenit ovat vain mukava sivupolku ja tuovat mukanaan myös Eino Leinon, Leevi Madetojan ja L. Onervan.

Tsaarin valta päättyy Venäjän verisen vallankumouksen myötä ja se näkyy myös Suomessa, jossa pian ollaan sisällissodassa. Saksamieliset nuoret miehet menevät sotaoppiin Saksaan ja tulevat takaisin jääkäreinä. Punaisten valta voimistuu ja se näkyy ilkivaltana, levottomuuksina ja ryöstelyinä myös Albergassa. Niin saksalaiset kuin venäläiset aiheuttavat hävitystä ja pelkoa, rauhallinen idylli on muuttunut taistelutantereeksi.

Ajat ovat kovat, ruuasta on pulaa ja Ida saa Iisakin avulla käyttää kekseliäisyyttä miten ruokkia täysihoitolansa asukkaat. Tämä näkyykin Idan vakavammaksi muuttuneessa hahmossa verrattuna Emännöitsijään. Valoa ja iloa tuo kertomukseen pieni Kirsti. Ja mahtuuhan kirjaan myös romanssia, eräs tuttu hahmo menneiltä vuosilta palaa Idan elämään.

Ruokarouva on taattua Enni Mustosta. Tarkkaa ja viihdyttävää historiallista ajan kuvausta. Kirjan parissa viihtyy ja nauttii. Luin jostain, että sarja jatkuu vielä kahdella kirjalla. Idan kiehtova tarina siis jatkuu ja jään mielenkiinnolla odottamaan mihin suuntaan Mustonen kuljettaa seuraavaksi. Ensi askeleita ottava Suomi näkynee taustalla ja toivottavasti kiinnostavia kulttuurin merkkihenkilöitä löytyy sivuilta jatkossakin.

Kaunis sää houkutteli pyöräretkelle ja lukemaan kirjan loppuun Idan maisemiin Akseli Gallen-Kallelan museon mukavan kahvilan pihaan. Syntymäpäiväjuhlia siellä Ruokarouvassakin vietettiin. Mikä olisikaan ollut oivallisempi paikka lopettaa tämä kirja.

Enni Mustonen; Ruokarouva
Otava 2016









tiistai 17. toukokuuta 2016

Jan-Philippe Sendker: Sydämen lyönneissä ikuisuus


Tin Win on Burmasta kotoisin oleva menestynyt juristi, joka asuu New Yorkissa yhdessä vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Kaikki muuttuu kun Tin Win lähtee eräänä päivänä töihin ja ei palaa enää koskaan.

Tarina käynnistyy kun Tin Winin jo aikuinen tytär Julia, neljä vuotta katoamisen jälkeen, löytää isänsä vanhan rakkauskirjeen jonka tämä oli lähettänyt vuosia sitten burmalaiselle naiselle. Kuka nainen on ja miten hän liittyy isään? Miksi isä lähti kertomatta ja jälkiä jättämättä? Nämä kysymykset piinaavat niin paljon Juliaa, että hän matkustaa Burmaan, mysteerisen naisen kylään etsimään vastauksia ja isäänsä.

Kylässä Julia tapaa vanhan ja viisaan U Ban, joka alkaa kertomaan hänelle isän tarinaa nuoruusvuosilta - tai oikeastaan uskomatonta rakkaustarinaa sokeutuneesta Tin Winistä ja mysteerinaisesta eli rammasta Mi Mistä. Sitä mukaan kun U Ban tarina etenee, ymmärtää Julia paremmin isäänsä vaikka kertomuksen kuuleminen on tuskallista. Kirja saa lukijan miettimään voiko vanhempiaan ikänä tuntea kunnolla? Mitä salaisuuksia kätkeytyykään aikaan ennen jälkikasvua?

Jan-Philippe Sendkerin Sydämen lyönneissä ikuisuus on kiehtova kuvaus mennen ajan Burmasta, jossa vanhoilla uskomuksilla ja mystiikalla on oma erittäin vankka asemansa. Ihmiset uskovat astrologien sanaan vahvasti ja toimivat myös heidän ohjeidensa mukaisesti. Kun Tin Win syntyy eräänä joulukuisena lauantaina, tulkitaan sen tarkoittavan, että hän tulee tuottamaan vanhemmilleen suurta surua ja itselleen vaikeaa elämää, mutta toisaalta myös erityisiä taianomaisia lahjoja sekä suurta rakastamisen lahjaa.

U Ban kertoman tarinan kautta piirtyy hieno kuva ihmisten erilaisuudesta. Minkälaista on elämä sokeana ja miten rampa otetaan osaksi yhteisöä. On helppo samaistua sokeuteen liittyviin haasteisiin joita Sendker kuvaa hienolla otteella. Kertomus vie myös hyvin itämaisen ajattelun luokse. Jollakin tapaa kirja muistitti Paolo Coelhon tarinoiden elämän viisautta.

Herkän ja kauniin rakkaustarinan jälkeen jäin kuitenkin miettimään oliko Tin Winin pois lähteminen ja perheen jättäminen kuitenkaan rakkautta? Mitä kaikkea voisikaan silloin rakkauden nimissä tehdä. Kirjaa lukiessa jäi hieman vaivaamaan sen sentimentaalisuus. En aivan lämpene sille, että joka soluunkin sattuu kun toinen poissa ja seuraavaan tapaamiseen lasketaan minuutteja, tunteja, päiviä.

Sydämen lyönneissä on ikuisuus tempaisi mukaansa. Ajaton ja traaginen rakkaustarina lumosi ja osui hyvin kaukokaipuuseen mihin Burmaan sijoittuvat torit ja kukkulat lukijaa kuljettavat.

Jan-Phlippe Sendker: Sydämen lyönneissä ikuisuus. Gummerus 2016.




perjantai 6. toukokuuta 2016

Kurkistus Venetsian aatelisten palatseihin

Piazza San Marco 2016
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän näyttely Veden kätkemiä huoneita - valokuvia Venetsiasta on esillä Kansallismuseossa. Heikkilä on onnistunut pääsemään turistien silmiltä kätkettyyn maailmaan, venetsialaisten aatelisten yksityispalatseihin.

Heikkilä on kuvista päätellen saavuttanut luottamuksen kuvattaviensa välillä. Lähikuvia kasvoista, kuin muinaisissa taideteoksissa, loikoilevia ihmisiä, rentoa oleilua sohvalla. Näistä syntyy intiimiys, joka tekee näyttelystä kiinnostavan.

Vasemmalla Prinssi don Giovanni Alliata 2009. Oikealla Paroni Alberto Franchetin lapset, Raimondo ja Laura 2009. 
Näyttelyssä ei voi olla pohtimatta taakkaa jonka palatsien perinnön täytyy aiheuttaa omistajilleen. Luopuminen tarkoittaisi kenties suvun monisatavuotisen omistuksen päättymistä – ja kuka haluaisikaan olla ketjussa se joka katkaisee vaalitun perinteen.

Kalustuksen vähyydestä pystyy päättelemään, että omaisuutta on täytynyt myydä palatsin ylläpitokustannusten vuoksi, joka ei voi olla pikkukasa euroja. Voi päätellä että uppoavan kaupungin palatsit kärsivät kosteuden aiheuttamista vaurioista ja mikäpä rakennus ei vuosisatojen kuluessa kokisi rapistumista muutenkin.

Oikealla N.H. Marino Zorzi palatsissaan 2009. 
Kuvissa leijuu surumielisyys, huoneet tuntuvat raskailta ja vaikuttavat imevän asukkaat sisäänsä. Kohtalo on heittänyt heidät omiin pikkupalatseihinsa joissa he näyttävät hieman eksyneiltä. Tunnelma on paikoin absurdi, nykyihmiset tavallisissa vaatteissa palatseissa joihin sopii paremmin kahiseva silkki ja monilukuinen palvelusväki. Voi vain kuvitella miltä tuntuu asua kuin museossa. Silmiin pistävää kuvissa oli puuttuvat televisiot ja muut härpäkkeet joita tämän ajan länsimaisia koteja on vaikea ajatella.

Vasemmalla Taiteilija Roger de Montebellon ateljeessa – Maalaus ”El ensimismamiento de Cecilia Fernandez” 2016. Oikealla Vesi 2010
Kaunista näyttelyä rytmittää 1800-luvun esineet, kuten peilit ja tuolit joiden kautta katsoja pääsee lähemmäksi palatsien tunnelmaa.

Veden kätkemiä huoneita – Jaakko Heikkilän valokuvia Venetsiasta. Kansallismuseossa 29.4. - 28.8.2016.