Presidentintekijät

Jussi Kekkonen, Kirsi Piha ja Sami Paatero.

Tuukka Temosen ohjaama dokumentti Presidentintekijät nosti sellaisen ennakkokohun, että pakkohan se oli nähdä heti julkaisupäivänä. Näin näytti ajattelevan myös puoli salillista virkamiehen näköisiä kanssa katsojia.

Dokumentti kuvaa parin kuukauden jaksoa Presidentti Sauli Niinistön vaaliorganisaation kulisseista.  Tämä tarjoaa katsojalle mielenkiintoisen kurkistuksen "vallan kabinetteihin". Niihin tiloihin joihin normaalisti vain aniharvalla on asiaa.

Dokumentin hyvinkin mielenkiintoinen tarkastelukulma on ryhmädynamiikassa sekä toisaalta ryhmän, kenties, itsensä aiheuttamassa kriisitilanteessa. Ryhmän johtajana toimii puoluesihteeri Taru Tujunen, joka johtaa toimintaa jyrän lailla. Hän antaa mielipiteensä kuulua ja sanoo aina viimeisen sanan, eikä pahemmin välitä miten hänen sanomisensa vaikuttavat ryhmän toimintaan. Muut näkyvämmät henkilöt ovat viestintäkonsultti Kirsi Piha, liikemies Hjallis Harkimo, kokoomuksen poliittinen neuvonantaja Jussi Kekkonen, kenttätoiminnanjohtaja Hanna Laine. Lisäksi dokumentissa vilisee vielä runsaasti muitakin kampanjan ydintekijöitä.

Niinistön kampanja oli kriisissä, ehkä enemmän kampanjaorganisaation ytimen päänsisäisessä kuin todellisessa. Ryhmä pui useaan otteeseen miten kampanjan ympärillä on "negatiivinen pöhinä". Oliko? Vai oliko se enemmän ryhmän omaa lietsontaa? Negatiivisuus ruokkii itseään ja se laskee nopeasti alaspäin. Jos johdon asenne on negatiivinen, vaikuttaa se myös kampanjaorganisaation alempiin tasoihin kuten kenttätyöntekijöihin. Tämä on toki jossittelua, mutta ilmeistä syytä negatiivisudelle ei käsittääkseni kuitenkaan ollut. Toisaalta dokumentti on myös leikkauksen tulos. Myös se täytyy huomioida, että vaalit ovat aina vaalit. Hermot ovat kireällä ja ylilyöntejä tulee helpommin.

Taru Tujunen, Jenni Haukio ja Sauli Niinistö.

Dokumentin edetessä näkyy kiinnostavasti miten ryhmä puhuu kampanjoinnin kohteestaan. Alussa, jolloin negatiivisuus oli huipussaan, ryhmä käytti ilmaisua "ehdokas". Loppupuolella puhuttiinkin jo ihan vaan Saulista. Suhtautuminen ehdokas Niinistöön oli muutenkin mielenkiintoista. Ryhmä tuntui välillä paapovan Niinistöä, aivan kuin hän ei olisikaan monessa liemessä keitetty älykäs konkaripoliitikko. Merkittäväksi ongelmaksi ryhmä koki myös Niinistön halun kontrolloida kampanjaa, asiat pitivät hyväksyttää hänellä. Ongelmatilanteissa, kun asioista piti keskustella Niinistön kanssa, nousi esiin Saulin ystävä Hjallis Harkimo. Hän ilmoitti voivansa jutella vaikeammista asioista ehdokkaan kanssa. Toinen kampanjatiimistä esiin noussut henkilö oli Jussi Kekkonen, jonka analysoinnit olivat tarkkanäköisiä ja osuvia.

Ja mistä se kohu sitten tuli. Muutamasta tylystä lauseesta ja kirosanoista, jotka kuultiin trailerissa? Vaikea sanoa. Mutta voidaan ajatella, että dokumentaristien keskuudessa tämä kuitenkin aiheuttaa jatkokeskustelua. Temonen ryhtyi alun perin tekemään dokumenttia tuotantoyhtiö Optiparille ja myöhemmin dokumentin teko siirtyikin Helsinki Filmsille, jossa on taustalla vasemmistolaisia tekijöitä. Onko moraalisesti oikein siirtää dokumentti lopputuotettavaksi toiselle taholle kuin mitä alun perin on sovittu? Ja toisaalta, kun puhutaan kohusta, niin olennaista oli myös sopimusten puuttuminen. Ei ole dokumentin tekijöiden eikä dokumentissa esiintyvien ihmisille hyväksi se, ettei tarkkoja sopimuksia jokaisen esiintyvän tahon kanssa ollut tehty.

Mutta summa summarum. Presidentintekijät on hyvin tehty ja mielenkiintoinen dokumentti. Näitä toivoisi näkevän lisää, sillä kun kulisseja raotetaan, syntyy kansalaisillekin parempi kuva politiikan tekemisestä. Ehkä kuitenkin ennemmin hieman arkisemmista tilanteista, sillä tästä dokumentista tuli todellisuudesta poiketen varsin laskelma kuva. Harvemmin julkisuuskuvaa kuitenkaan sommitellaan millimetrin tarkkuudella.

Katso traileri >> 

Vapaasta miehestä orjaksi - 12 years a slave

Solomon Northup (Chiwetel Ejiofor) eli vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa ilmeisen hyvää elämää New Yorkin Saratogassa kunnes vastaanotti kohtalokkaan työtarjouksen. Solomon värvättiin pari viikkoa kestävälle keikalle Washingtonissa toimivaan sirkukseen ja hänet palkanneet miehet sieppasivat ja myivät hänet orjien välittäjälle. Tästä alkoi 12 vuoden tie orjuuteen.

Ohjaaja Steve McQueen käsittelee orjuutta rankalla kädellä elokuvassa 12 years a slave. Tositarinaan perustuva, Oscarin napannut elokuva, näyttää orjuuden erittäin raa'an ja epäinhimillisen puolen. Sen miten syvää rasismi voi olla ja miten lähimmäinen voidaan käsittää lähes eläimenä. Toisaalta siinä kuvataan miten plantaasinomistajat puolustelevat orjuutta sanoen sen perustuvan uskontoon.

Chiwetel Ejiofor tekee koskettavan roolin Solomonina. Hän kuvaa uskottavalla tavalla sitä tuskaa ja ahdistusta mitä orjuus aiheuttaa. Jatkuvaa pelkotilaa satunnaisen mielivallan alla, sekä taistelua hengissä pysymiseksi. Paikoin vahvaa roolia tosin häiritsee tietty teatterimaisuus.

Toisen mieleenpainuvan roolin tekee Michale Fassbinder plantaasinomistaja Edward Eppsinä. Epps on kuin suoraan pahimmasta painajaisesta, raaka, sadistinen ja alkoholisoitunut. Hän käyttää jatkuvaa henkistä ja fyysistä väkivaltaa orjiin; raiskaa ja ruoskii kun mieli niin tekee. Eppsin himojen kohteena on nuori orjanainen Patsey. Tästä roolista Lupita Nyong'o palkittiin sivuosa Oscarilla.

Elokuvassa vilahtaa hyviksen roolissa Brad Pitt (elokuvan tuottaja) kanadalaisena puuseppänä, joka omaa varsin nykyaikaisen arvomaailman.

Elokuvasta jää ahdistunut olo. Rankka aihe ja rankka käsittelytapa jäävät pyörimään mielessä. Väkivallan kuvausta on oikeastaan liikaa, vähempikin tekee selväksi, että puhutaan karmeista ajoista. Elokuva on todennäköisesti varsin uskollinen Solomon Northupin vuonna 1853 julkaisemalle kirjalle, jossa hän kertoo kokemuksistaan. Elokuva nimittäin keskittyy lähinnä kertomaan Solomonin ajasta orjana etelän plantaaseilla. Kuvaus on paikoin vähän puuduttavaa ja ei tuo välttämättä mitään uutta tietoa orjuudesta tai syvennä elokuvaa tunnetasolla. Tätä elämänvaihetta olisi voinut hieman tiivistää.

Alussa vilahtaa häivähdys elämästä ennen orjuutta. Tämä olisi ollut myös kiinnostavaa, kuten sekin miten perhe reagoi siihen, että mies on yhtäkkiä kateissa. Tuskin nämä sieppaukset kovin harvinaisia olivat siihen aikaan, joten huoli ja pelko on varmasti ollut hurjaa. Toisaalta myös sieppaajien tilanne herätti mielenkiintoa. Mitä juonia punotaan ja minkälaisessa tilanteessa he elivät?

Olisin myös kaivannut lopputekstien sijaa kuvausta siitä miten Solomon sopeutui elämäänsä vapautumisen jälkeen. Teksteissä kävi ilmi, että hän kiersi Yhdysvaltojen koillisosassa puhumassa orjuutta vastaan sekä auttoi karanneita orjia. Mutta miten orjuus vaikutti häneen ja hänen perheeseensä vapautumisen jälkeen, jäi elokuvassa käsittelemättä.

Selkeästi jäin siis kaipaamaan uutta elokuvaa aiheesta joka kuvaisi myös taustoja. Se linkittäisi myös elokuvaa lähemmäksi nykyaikaa. Vastaavanlaista orjuutta ei enää ole, mutta yhtymäkohtia löytyy esimerkiksi kohtaloista, joissa tyttö/nainen on houkuteltu kehitysmaasta täysin toisenlaiseen kulttuuriin kotiapulaiseksi. Rumia tarinoita näistäkin pulpahtaa aina tasaisin välein esiin.