Enni Mustonen: Ruokarouva

Viikonloppu ja himo lukea jokin historiallinen tarina auringon paisteessa. Tähän hetkeen osui juuri sopivasti uunituore Enni Mustosen Ruokarouva. Syrjästäkatsojan tarinat jatkuvat.

Sarjan edellisessä kirjassa eli Emännöitsijässä päähenkilö Ida Eriksson lähti Tukholmaan synnyttämään lastaan ja jäi sille tielle. Nyt Kirsti-tytär on varttunut tomeraksi kahdeksan vuotiaaksi.

Yllätysperintö muuttaa Idan ja hänen tyttärensä elämän suunnan. Suurehkon rahasumman turvin Ida ja Kirsti muuttavat sodan uhkaa henkivään Suomeen, toiveena parempi elämä. Idan tavoite on ostaa Ruotsista saamansa esimerkin turvin huvila johon voi perustaa täysihoitolan. Näin hän pystyisi turvaamaan Kirstille hyvän koulutuksen ja mahdollisuudet edetä elämässä eteenpäin helpommalla polulla kuin mitä on itse kulkenut. 

Sopiva hirsihuvila löytyy Albergasta kuvanveistäjä Ville Vallgrenin ja hänen naisystävänsä naapurista. Niin, ja tietysti Sika Pellen. Lemmikkipossu kun kuului oleellisesti heidän elämäänsä. Ja mikä yllättävintä, tuohon aikaan Helsingistä on mennyt höyrylaiva noille Espoon rannoille, joten Alberga oli laivan ja rautatien ansiosta varsin hyvien kulkuyhteyksien päässä jo silloinkin.

Työteliäänä ihmisenä Ida saa nopeasti täysihoitolansa valmiiksi naapureiden hyvällä avulla. Aidosta pohojaalaasesta kurikanmiehestä Iisakista tulee luottohenkilö vuosien edetessä. Täysihoitola täyttyy Helsingin levottomuuksien ja epävarmojen aikojen vuoksi varsin nopeasti. Pian talossa asuu sekalainen seurakunta niin oikovedosten lukijasta, tulevista jääkäreistä, opettajasta, ompelijasta, säveltäjästä ja venäläisestä everstinnasta.

Tällä kertaa kirja ei sukella syvälle taiteilijaelämään kuten edellisillä kerroilla. Keskiöön pääsee myllerryksessä elävä yhteiskunta ja arkinen aherrus. Vallgrenit ovat vain mukava sivupolku ja tuovat mukanaan myös Eino Leinon, Leevi Madetojan ja L. Onervan.

Tsaarin valta päättyy Venäjän verisen vallankumouksen myötä ja se näkyy myös Suomessa, jossa pian ollaan sisällissodassa. Saksamieliset nuoret miehet menevät sotaoppiin Saksaan ja tulevat takaisin jääkäreinä. Punaisten valta voimistuu ja se näkyy ilkivaltana, levottomuuksina ja ryöstelyinä myös Albergassa. Niin saksalaiset kuin venäläiset aiheuttavat hävitystä ja pelkoa, rauhallinen idylli on muuttunut taistelutantereeksi.

Ajat ovat kovat, ruuasta on pulaa ja Ida saa Iisakin avulla käyttää kekseliäisyyttä miten ruokkia täysihoitolansa asukkaat. Tämä näkyykin Idan vakavammaksi muuttuneessa hahmossa verrattuna Emännöitsijään. Valoa ja iloa tuo kertomukseen pieni Kirsti. Ja mahtuuhan kirjaan myös romanssia, eräs tuttu hahmo menneiltä vuosilta palaa Idan elämään.

Ruokarouva on taattua Enni Mustosta. Tarkkaa ja viihdyttävää historiallista ajan kuvausta. Kirjan parissa viihtyy ja nauttii. Luin jostain, että sarja jatkuu vielä kahdella kirjalla. Idan kiehtova tarina siis jatkuu ja jään mielenkiinnolla odottamaan mihin suuntaan Mustonen kuljettaa seuraavaksi. Ensi askeleita ottava Suomi näkynee taustalla ja toivottavasti kiinnostavia kulttuurin merkkihenkilöitä löytyy sivuilta jatkossakin.

Kaunis sää houkutteli pyöräretkelle ja lukemaan kirjan loppuun Idan maisemiin Akseli Gallen-Kallelan museon mukavan kahvilan pihaan. Syntymäpäiväjuhlia siellä Ruokarouvassakin vietettiin. Mikä olisikaan ollut oivallisempi paikka lopettaa tämä kirja.

Enni Mustonen; Ruokarouva
Otava 2016

Enni Mustonen: Emännöitsijä

Kesään sopii niin loistavasti Enni Mustosen kirjat, joiden tarinoissa voi löytää jotain Suomi-filmimäistä kesän tuntua, huojuvia kukkia niityllä ja eväskoreja kesähuvilalla. Niinpä Syrjästäkatsojan tarinat –kirjasarjan kolmas osa Emännöitsijä pääsi lukuvuoroon vasta kun tiesin pääseväni nauttimaan lukemisesta kunnolla. Tämä kun on kerrassaan sopivaa lomalukemista.

Edellisistä kirjoista tuttu Ida jatkaa päähenkilönä.  Tällä kertaa hän siirtyy Tuusulasta Sibeliusten perheen lastenhoitajan pestistä emännöitsijäksi taidemaalari Albert Edelfeltin ateljeeasuntoon takaisin Helsinkiin. Ida on aikuistunut nuoreksi naiseksi ja päässyt työelämässäkin eteenpäin. Tämä välittyy etenkin itsevarmuudessa joka nyt Idan hahmossa huokuu. Hänestä on tullut rohkeampi niin työssään kuin omassa elämässään. Ehkäpä juuri tämä uusi itsevarmuus vie Idan hänen tähän asti suurimman romanssin luokse.

Ida on edelleen kovin työteliäs - niin kuin usein päähenkilöt Mustosen kirjoissa. Tällä kertaa yksinäinen työ takaa kuitenkin enemmän vapautta kuin ennen. Joutilaina hetkinä Ida nauttii loikoilusta kirjan kanssa tai kylpemisestä – ehkä juuri näistä syistä pidän hahmosta nyt paljon enemmän. Hänessä on jotain kovin tuttua…  Pidän myös siitä miten utelias Ida on. Hän haluaa oppia uutta ja on nyt luontevasti kiinnostunut maalaustaiteesta ja käy Ateneumissa katsomassa näyttelyitä ja lainaa ahkerasti luettavaa Kansalliskirjastosta.

Mutta onpa Abert Edelfeltistäkin tehty hurmaava hahmo. Taiteilijasta ei voi olla pitämättä ja kuvaus jää kutkuttamaan sopivasti. Edelfeltistä on luettava ehdottomasti lisää. Niin mielenkiintoinen on tuo ystävällinen naistenmies, joka solahtaa sopivasti eri piireihin niin Suomessa kuin Pariisissakin. On se 1900-luvun ajan taiteilijaelämä vaan kovin kiinnostavaa.

Tässäkin kirjassa vilahtaa tuttuja hahmoja sarjan edellisistä kirjoista, mutta myös muita 1900-luvun alun merkittäviä kulttuurivaikuttajia kuten Pekka Halonen, Ida Aalberg ja Aino Ackté.

Mustosella on taito yhdistää faktaa ja fiktiota. Tuloksena on mukavalla tavalla viihdyttävää historiallista luettavaa.  Lisämausteena saa aimo annoksen tietoa ajan yhteiskunnallisesta elämästä ja sen tavoista. Tässä kirjassa pohdintaan nousee etenkin yhteiskunnallisen aseman merkitys.

Tämä kirjasarja saanee jatkoa, näin ainakin kovasti toivon. On ollut valtavan kiehtovaa lukea Idan vaiheista merkkihenkilöiden parissa. Tällä kertaa lukijalle ei kuitenkaan jää aavistusta mihin Idan tie on viemässä, mutta eiköhän se kohtuullisen pian selviä.

Enni Mustonen: Emännöitsijä
Otava, 2015
 

Tämän kirjan kanssa maistui Jasmiinihelmet. Teessä vihreät nuppulehdet on kiedottu helmiksi ja aromatisoitu jasmiinin kukilla. Makeutta, pehmeyttä ja raikkautta samassa kupissa.

Enni Mustonen: Lapsenpiika

Enni Mustosen Lapsenpiika jatkaa Ida Erikssonin elämää siitä mihin Syrjästäkatsojat kirjasarjan ensimmäinen teos Paimentyttö sen kuljetti.

Ensimmäisessä osassa päästiin tutustumaan Topeliuksen perheen arkeen ja nyt Lapsenpiiassa, Ida pestataan lapsenpiiaksi Sibeliusten perheeseen. Tämä tarkoittaa muuttoa pois maalaiselämästä Helsingin Kruununhakaan. Tarmokas Ida hoitaa tehtävänsä hyvin ja sopeutuu nopeasti uuteen talouteen. Sibeliusten tyttäret Eva ja Ruth tuntuvat pitävän kovasti uudesta lapsenpiiasta ja myös Aino Sibelius tulee Idalle läheiseksi.

Talon isäntä Jean Sibelius sen sijaan jää etäiseksi henkilöksi, mikä on aivan luontevaakin miehen ollessa paljon matkoilla - ja välillä fiftaamassa (nykysuomella juhlimassa) ja kuuluihan talouden pito tuohon aikaan muutenkin enemmän vaimon vastuupiiriin. Vanha sanonta, jokaisen suurmiehen takana on nainen, pitää tässä kirjassa siis varsin hyvin paikkansa. Perhe elää säveltäjän ehdoilla. Lasten piti olla hiljaa sävellystyön ollessa kesken ja vaimon jaksaa miehen oikkuja. Tiedä minkälaista Sibeliuksilla oikeasti oli, mutta kirjan kuvauksen mukaan säveltäjämestari vaikuttaa jokseenkin hankalalta mieheltä.

Kirjassa käydään läpi myös perheen kipeitä vaiheita, aikaa jolloin perheen nuorimmainen tytär Kirsti sairastui ja menehtyi. Suru ja tuska ilmenevät myös Mustosen kuvailemana.

Mutta takaisin päähenkilö Idaan. Romantiikkakin on nimittäin luvassa. Topeliuksilla piikoessa Ida ihastui Eliakseen ja nuorimies on edelleen mukana kuvioissa. Myös Elias on muuttanut Helsinkiin ja toimii vossikkakuskina. Kirjassa nähdään miten suhteelle nyt käy ja miten rakkaus kestää Idan muuton Keravalle.

Jean Sibeliuksen oli vaikea keskittyä työskentelyyn kaupungissa ja hän kaipasi maaseudun rauhaan, joten perhe muutti Keravalle. Tämä kuvaus kiinnosti kovasti sillä Tuusulanjärven taiteilijakodit, kuten Ainola ovat hyvinkin tuttuja. Keravalle muuttaessa perhe tosin asui aluksi vuokralla Mattilan-talossa.

Kirja sijoittuu vuosille 1898-1900, jolloin Suomen itsenäisyys on vielä haave. Mustosen tapa kuvata menneiden aikojen Helsinkiä on viehättävää. Sivuilta välittyy kavioiden kopse ja iloiset kiljahdukset luistinradalla Kaisaniemessä, elävät kuvat ja puheensorina Esplanadilla. Myös menneiden aikojen työnkuvas ja henkilöiden puhetapa ovat uskottavaa.

Enni Mustonen on tavattoman tuottelias kirjailija. Kaikista hänen kirjasarjoista en ole ollut innostunut, mutta tämä Syrjästäkatsojat kiinnostaa kovastikin. Pidän kovasti tästä Mustosen ideasta kuvata arkea kulttuurin merkkihenkilöiden luona ja seuraavassa kirjassa päästäänkin Idan matkassa Albert Edelfeltin kotiin.

Tämä kirja sopii hyvin luettavaksi juuri ennen Jean Sibeliuksen juhlavuotta. Ensi vuonna Sibeliuksen syntymästä tulee nimittäin 150-vuotta. Kirja sai myös tutkailemaan tarkemmin säveltäjän elämää ja kiinnostuneille on tutkailtavaa muun muassa Facebookissa Syrjästäkatsojien sivulla >> ja Suomalaisen Klubin Sibelius-sivustolla >>

Piikatyttöä lukiessa maistui hieman savuinen klassikkotee Pointes Blanches, jossa mustan teen mukana on hopeisia nuppuja. Se oikeastaan siksi, että pohdin Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä ja mieleeni tuli ihanan tuoksuinen Halosenniemen savusauna. Huomasin myös, että Ateneumissa on myynnissä Demmersiltä Sibelius teetä. Sekin on savuinen makuelämys.