Varaslähtö Sibeliuksen juhlavuoteen



Akseli Gallen-Kallela: Satu (1894). Ainolasäätiö.
Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Hyvin hauska on katsella tauluja täällä. Täällä on suuria kokoelmia. Minuun vaikuttavat muut taiteet enemmän kun muitten musiikki.
- Jean Sibelius kirjeessään Aino Sibeliukselle Münchenistä

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865 - 1957) syntymästä. Ateneumin taidemuseo on ottanut varaslähdön juhlavuoteen laajalla juhlanäyttelyllä, joka esittelee säveltäjän yhteyksiä aikansa kuvataiteeseen. Ateneumissa ollaan jälleen onnistuttu, sillä Sibelius-näyttely on hyvin onnistunut ja ajatuksia herättävä.

Eero Järnefelt: Maisema Kolilta (1928). Ateneumin taidemuseo, Suomen Säästöpankki Oy:n taidekokoelma
Kuva: Kansallisgalleria / Antti Kuivalainen

Sibelius asui perheineen Tuusulanjärven rannalla, jossa oli silloin vilkas taiteilijayhteisö. Hänen musiikkinsa inspiroi sen ajan kuvataiteilijoita ja kuvataide ympäröi häntä myös kotona Ainolassa. Tämä kaikki näkyy ja kuuluu nyt upeana näyttelynä, joka tuo esiin hänen merkityksensä etenkin kultakauden taiteelle.

Ateneumin näyttelyn teemat kertovat etupäässä Sibeliusta innoittaneista taideilmiöistä ja näytteillä on hänen lähipiirinsä tärkeimpien kuvataiteilijoiden kuten Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin teoksia.  Maalauksista käy ilmi Sibeliuksen nuoruus ja kansainvälinen läpimurto, fantasiat ja myytit, sekä sinfoniset maisemat ja luontoaiheet. 

 

Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

On myös mielenkiintoista tarkastella, miten Sibelius-kuva on muuttunut vuosikymmenien kuluessa. Muotokuvat kertovat säveltäjästä niin vuosisadan vaihteen pörrötukkaisena nuorena musiikkinerona kuin jo seestyneenä kaljupäisenä herrasmiehenä. Ja tässä yhteydessä ei sovi mitenkään unohtaa 1960-luvun lopussa valmistunutta Eila Hiltusen Sibelius-monumenttia. Turistien ykkösvaelluskohdetta, jonka edessä on aina kesäisin monta tilausbussia.

Musiikki on vahvasti läsnä näyttelyssä. Kaipasinkin muistutusta Sibeliuksen tuotantoon luettuani Enni Mustosen Lapsenpiian, jossa kuvataan Sibeliuksen perheen arkea palvelustytön näkökulmasta. Tämä näyttely tuli siten kuin toiveesta.



Vasemmalla: Jean Sibeliuksen säveltervehdys Oscar Parviaiselle, ajoittamaton. Kansalliskirjasto.
Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis
Oikealla: Albert Edelfelt: Säveltäjä Jean Sibelius (ajoittamaton). Ateneumin taidemuseo
Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Pidin erityisesti näyttelyn yhteydessä olevasta huoneesta, jossa pystyi nauttimaan Sibeliuksen musiikista. Finlandia on aina erityisen nostattava teos, niin tuossakin tilassa. Ja taas harmittelin sitä, kun Finlandia-hymni ei ole kansallislaulumme. Kuuntelutuokio olisi tosin ollut vielä mukavampi jos tila olisi ollut hämärä. 

 

Toinen paikka, jossa pääsi paremmin kuuntelemaan musiikkituotantoa on kirjastomaisen tilan pöytäpaikat, jossa voi valita mitä haluaa kuunnella. Samalla voi tutustua Sibelius-aiheisiin kirjoihin. Selailin itse suurella mielenkiinnolla herra ja rouva Sibeliuksen kirjeenvaihtoa. Mitä runoutta ja kaipuuta!



Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Kuunnellessani kuulokkeilla Valse Tristeä mieleeni tuli oma sykähdyttävin Sibelius-hetkeni. Se liittyy urheiluun. Kotiin palattuani kaivoin YouTubesta esiin Susanna Rahkamon ja Petri Kokon jäätanssin vapaaohjelman vuoden 1993 Euroopan mestaruuskisoista, josta tuli Suomen ensimmäinen jäätanssimitali, pronssinen sellainen. Tässä oikeastaan kuvastuu se, miten Sibelius inspiroi taiteilijoita vielä tänäkin päivänä. Sibelius on edelleen ajankohtainen ja heijastaa syvästi suomalaisuutta.

Sibelius ja taiteen maailma 17.10.– 22.3. Ateneumin taidemuseo, www.ateneum.fi 


 

Enni Mustonen: Lapsenpiika

Enni Mustosen Lapsenpiika jatkaa Ida Erikssonin elämää siitä mihin Syrjästäkatsojat kirjasarjan ensimmäinen teos Paimentyttö sen kuljetti.

Ensimmäisessä osassa päästiin tutustumaan Topeliuksen perheen arkeen ja nyt Lapsenpiiassa, Ida pestataan lapsenpiiaksi Sibeliusten perheeseen. Tämä tarkoittaa muuttoa pois maalaiselämästä Helsingin Kruununhakaan. Tarmokas Ida hoitaa tehtävänsä hyvin ja sopeutuu nopeasti uuteen talouteen. Sibeliusten tyttäret Eva ja Ruth tuntuvat pitävän kovasti uudesta lapsenpiiasta ja myös Aino Sibelius tulee Idalle läheiseksi.

Talon isäntä Jean Sibelius sen sijaan jää etäiseksi henkilöksi, mikä on aivan luontevaakin miehen ollessa paljon matkoilla - ja välillä fiftaamassa (nykysuomella juhlimassa) ja kuuluihan talouden pito tuohon aikaan muutenkin enemmän vaimon vastuupiiriin. Vanha sanonta, jokaisen suurmiehen takana on nainen, pitää tässä kirjassa siis varsin hyvin paikkansa. Perhe elää säveltäjän ehdoilla. Lasten piti olla hiljaa sävellystyön ollessa kesken ja vaimon jaksaa miehen oikkuja. Tiedä minkälaista Sibeliuksilla oikeasti oli, mutta kirjan kuvauksen mukaan säveltäjämestari vaikuttaa jokseenkin hankalalta mieheltä.

Kirjassa käydään läpi myös perheen kipeitä vaiheita, aikaa jolloin perheen nuorimmainen tytär Kirsti sairastui ja menehtyi. Suru ja tuska ilmenevät myös Mustosen kuvailemana.

Mutta takaisin päähenkilö Idaan. Romantiikkakin on nimittäin luvassa. Topeliuksilla piikoessa Ida ihastui Eliakseen ja nuorimies on edelleen mukana kuvioissa. Myös Elias on muuttanut Helsinkiin ja toimii vossikkakuskina. Kirjassa nähdään miten suhteelle nyt käy ja miten rakkaus kestää Idan muuton Keravalle.

Jean Sibeliuksen oli vaikea keskittyä työskentelyyn kaupungissa ja hän kaipasi maaseudun rauhaan, joten perhe muutti Keravalle. Tämä kuvaus kiinnosti kovasti sillä Tuusulanjärven taiteilijakodit, kuten Ainola ovat hyvinkin tuttuja. Keravalle muuttaessa perhe tosin asui aluksi vuokralla Mattilan-talossa.

Kirja sijoittuu vuosille 1898-1900, jolloin Suomen itsenäisyys on vielä haave. Mustosen tapa kuvata menneiden aikojen Helsinkiä on viehättävää. Sivuilta välittyy kavioiden kopse ja iloiset kiljahdukset luistinradalla Kaisaniemessä, elävät kuvat ja puheensorina Esplanadilla. Myös menneiden aikojen työnkuvas ja henkilöiden puhetapa ovat uskottavaa.

Enni Mustonen on tavattoman tuottelias kirjailija. Kaikista hänen kirjasarjoista en ole ollut innostunut, mutta tämä Syrjästäkatsojat kiinnostaa kovastikin. Pidän kovasti tästä Mustosen ideasta kuvata arkea kulttuurin merkkihenkilöiden luona ja seuraavassa kirjassa päästäänkin Idan matkassa Albert Edelfeltin kotiin.

Tämä kirja sopii hyvin luettavaksi juuri ennen Jean Sibeliuksen juhlavuotta. Ensi vuonna Sibeliuksen syntymästä tulee nimittäin 150-vuotta. Kirja sai myös tutkailemaan tarkemmin säveltäjän elämää ja kiinnostuneille on tutkailtavaa muun muassa Facebookissa Syrjästäkatsojien sivulla >> ja Suomalaisen Klubin Sibelius-sivustolla >>

Piikatyttöä lukiessa maistui hieman savuinen klassikkotee Pointes Blanches, jossa mustan teen mukana on hopeisia nuppuja. Se oikeastaan siksi, että pohdin Tuusulanjärven taiteilijayhteisöä ja mieleeni tuli ihanan tuoksuinen Halosenniemen savusauna. Huomasin myös, että Ateneumissa on myynnissä Demmersiltä Sibelius teetä. Sekin on savuinen makuelämys.