Varaslähtö Sibeliuksen juhlavuoteen



Akseli Gallen-Kallela: Satu (1894). Ainolasäätiö.
Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Hyvin hauska on katsella tauluja täällä. Täällä on suuria kokoelmia. Minuun vaikuttavat muut taiteet enemmän kun muitten musiikki.
- Jean Sibelius kirjeessään Aino Sibeliukselle Münchenistä

Ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta säveltäjä Jean Sibeliuksen (1865 - 1957) syntymästä. Ateneumin taidemuseo on ottanut varaslähdön juhlavuoteen laajalla juhlanäyttelyllä, joka esittelee säveltäjän yhteyksiä aikansa kuvataiteeseen. Ateneumissa ollaan jälleen onnistuttu, sillä Sibelius-näyttely on hyvin onnistunut ja ajatuksia herättävä.

Eero Järnefelt: Maisema Kolilta (1928). Ateneumin taidemuseo, Suomen Säästöpankki Oy:n taidekokoelma
Kuva: Kansallisgalleria / Antti Kuivalainen

Sibelius asui perheineen Tuusulanjärven rannalla, jossa oli silloin vilkas taiteilijayhteisö. Hänen musiikkinsa inspiroi sen ajan kuvataiteilijoita ja kuvataide ympäröi häntä myös kotona Ainolassa. Tämä kaikki näkyy ja kuuluu nyt upeana näyttelynä, joka tuo esiin hänen merkityksensä etenkin kultakauden taiteelle.

Ateneumin näyttelyn teemat kertovat etupäässä Sibeliusta innoittaneista taideilmiöistä ja näytteillä on hänen lähipiirinsä tärkeimpien kuvataiteilijoiden kuten Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Eero Järnefeltin teoksia.  Maalauksista käy ilmi Sibeliuksen nuoruus ja kansainvälinen läpimurto, fantasiat ja myytit, sekä sinfoniset maisemat ja luontoaiheet. 

 

Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

On myös mielenkiintoista tarkastella, miten Sibelius-kuva on muuttunut vuosikymmenien kuluessa. Muotokuvat kertovat säveltäjästä niin vuosisadan vaihteen pörrötukkaisena nuorena musiikkinerona kuin jo seestyneenä kaljupäisenä herrasmiehenä. Ja tässä yhteydessä ei sovi mitenkään unohtaa 1960-luvun lopussa valmistunutta Eila Hiltusen Sibelius-monumenttia. Turistien ykkösvaelluskohdetta, jonka edessä on aina kesäisin monta tilausbussia.

Musiikki on vahvasti läsnä näyttelyssä. Kaipasinkin muistutusta Sibeliuksen tuotantoon luettuani Enni Mustosen Lapsenpiian, jossa kuvataan Sibeliuksen perheen arkea palvelustytön näkökulmasta. Tämä näyttely tuli siten kuin toiveesta.



Vasemmalla: Jean Sibeliuksen säveltervehdys Oscar Parviaiselle, ajoittamaton. Kansalliskirjasto.
Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis
Oikealla: Albert Edelfelt: Säveltäjä Jean Sibelius (ajoittamaton). Ateneumin taidemuseo
Kuva: Kansallisgalleria / Yehia Eweis

Pidin erityisesti näyttelyn yhteydessä olevasta huoneesta, jossa pystyi nauttimaan Sibeliuksen musiikista. Finlandia on aina erityisen nostattava teos, niin tuossakin tilassa. Ja taas harmittelin sitä, kun Finlandia-hymni ei ole kansallislaulumme. Kuuntelutuokio olisi tosin ollut vielä mukavampi jos tila olisi ollut hämärä. 

 

Toinen paikka, jossa pääsi paremmin kuuntelemaan musiikkituotantoa on kirjastomaisen tilan pöytäpaikat, jossa voi valita mitä haluaa kuunnella. Samalla voi tutustua Sibelius-aiheisiin kirjoihin. Selailin itse suurella mielenkiinnolla herra ja rouva Sibeliuksen kirjeenvaihtoa. Mitä runoutta ja kaipuuta!



Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Pakarinen

Kuunnellessani kuulokkeilla Valse Tristeä mieleeni tuli oma sykähdyttävin Sibelius-hetkeni. Se liittyy urheiluun. Kotiin palattuani kaivoin YouTubesta esiin Susanna Rahkamon ja Petri Kokon jäätanssin vapaaohjelman vuoden 1993 Euroopan mestaruuskisoista, josta tuli Suomen ensimmäinen jäätanssimitali, pronssinen sellainen. Tässä oikeastaan kuvastuu se, miten Sibelius inspiroi taiteilijoita vielä tänäkin päivänä. Sibelius on edelleen ajankohtainen ja heijastaa syvästi suomalaisuutta.

Sibelius ja taiteen maailma 17.10.– 22.3. Ateneumin taidemuseo, www.ateneum.fi