sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Romain Puértolas: Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin


"Miksi toiset syntyvät tänne ja toiset sinne? Miksi toisilla on kaikkea ja toisilla ei mitään? Miksi toiset saavat elää, ja toisilla, aina niillä samoilla, ei ole muita oikeuksia kuin vaieta ja kuolla?"

Kun intialainen fakiiri tarvitsee piikkimattoa, niin mihin muualle hän suuntaakaan kuin Pariisin Ikeaan. Näin tapahtuu ainakin ranskalaisen Romain Puértolasin esikoisromaanissa Fakiiri joka juuttui Ikea-kaappiin.

Ajatušatru Vašta Patel suuntaa lentokentältä suoraan Ikeaan, josta hän on aikeissa ostaa koottavan mäntypuisen Frållenöpik-piikkimaton, puumanpunaisena ja varustettuna 15 000 piikillä. Rahan puutteen ja varmistelun vuoksi, fakiiri päätyy viettämään yönsä Ikeassa ja tulee yöllisten sattumusten vuoksi sulkeneeksi itsensä kaappiin. Kaappi matkaa Isoon-Britanniaan ja niin laillisesti maahan tulleesta ostosmatkalaisesta tulee laittomasti maahan pyrkivä siirtolainen.

Fakiiri kohtaa monia uskomattomia käänteitä matkallaan eri puolella Eurooppaa ja Libyassa. Kiertomatka ei tapahdu tosin omasta tahdosta vaan viranomaisten ja lopulta sattumusten kautta. Hyvää tahtova fakiiri kohtaa monenlaisia ihmiskohtaloita; periksi antamattoman romanitaksikuskin, joukon laittomasti Eurooppaan pyrkiviä afrikkalaisia, kuuluisan elokuvatähden ja elämänsä rakkauden. Matkalla fakiiri pohtii myös omaa elämäänsä, uraansa ja moraalikysymyksiä.

Puértolas on kirjoittanut romaanin ajankohtaisesta ja tärkeästä aiheesta, siirtolaisuudesta. Tyylilajina tämä on veijaritarina, aikuisten satua. Mieleen tulee väistämättä Tuomas Kyrön Kerjäläinen ja jänis. Tästä farssista ei puutu vauhtia, uskomattomia käänteitä ja huumoria. Fakiiri on naivin koominen hahmo, josta löytyy toki vakavampikin puoli, mutta ei tätä hymyilemättä pysty lukemaan. Onkin virkistävää lukea vakavasta aiheesta, joka on höystetty hilpeällä hassuttelulla, kursittuna kasaan värikkäällä kielenkäytöllä. Tästä kiitokset myös kääntäjälle, tarinassa on varmasti ollut haastetta.

Kirjan liepeessä kerrotaan, että Puértolas on ammatiltaan poliisi ja työskentelee rajavartiolaitoksessa erikoisalueenaan laittoman maahanmuuton kysymykset. Aihe on siis tuttu miehelle ja kirjan sivuilta löytyy aiheeseen liittyen myös muutama faktatieto, vaikka pääasia onkin tarinan iskemisessä.

Muistan lukeneeni jostain, että Puértolas kirjoitti tämän romaanin muutamassa kuukaudessa kännykällä matkatessaan junalla töihin. Tämä selittänee romaanin hypähtelyä ja joitakin epäjohdonmukaisuuksia. Kokonaisuus toimii kuitenkin erittäin hyvin ja kirja on hyvin viihdyttävä ja nopealukuinen. Olen varma, että tästä "kännykkäkirjailijasta" kuullaan vielä lisää.

Otava, 2014

Tämän kirjan kanssa olisi voinut kuvitella nauttivansa intialaistyypistä mausteista teetä, mutta kuppiin päätyikin pirteän raikas ja tuore kiinalainen Wild green tea organic. Virkistävä elämys, aivan kuten kirjakin.





perjantai 12. syyskuuta 2014

Tommi Toijan muuntuvat pikku-ukkelit

Tommi Toija, Mutatis Mundis. Kuva: Stella Ojala / Amos
Tommi Toija (s.1974) on yksi suosikkikuvanveistäjäni. Muistan vieläkin hänen näyttelynsä Forum Boxissa vuodelta 2006. Hellyttävät, ilkikuriset pikku-ukkelit hurmasivat todenteolla. Tämän jälkeen olen käynyt varmaan kaikissa Toijan näyttelyissä.

Nyt uusia keramiikkaveistoksia, pikku-ukkeleita nämäkin, on esillä Amos Andersonin taidemuseon laajassa Mutantis Mutandis näyttelyssä. Heti näyttelytilaan astuessa pääsee ihastelemaan hienoa suihkulähdettä. Tämä on näyttelyn pääteos - ja pääteoksessa on tosiaan päitä. Siinä risteilevät pääkallot ja vääntyneet päät, huipulla koreilee pissivä pikkumies ja vesi solisee. Teos on vangitseva.

Vasemmalla: Tommi Toija, Jumalainen näytelmä, 2014. Kuva: Stella Ojala / Amos
Oikealla: Tommi Toija, Outo pää, 2014. Kuva: Stella Ojala / Amos
Alemmassa salissa on legioona pikku-ukkeleita. Hahmot ovat muuttuneet vuosien saatossa rujommiksi ja ronskeimmiksi. Nämä hieman epämuodostuneet ukkelit henkivät kauhua ja uhkaa. Pikku-ukkeleista tulee mieleen sota ja sodan kauhut. On niissä edelleenkin pilkettä mukana, mutta eivät nämä ole enää mitään lapsenomaisia pikkuhahmoja kuten ennen.

Ripustus on erittäin toimiva. Valtava määrä pikku-ukkoja on liimattu lattiaan ja katsoja voi kierrellä niiden seassa. Toisaallakin on lisää ukkeleita, ne ovat jalustoilla ja verrattuna näihin joiden seurassa pääsee kulkemaan, jää kokemus etäisemmäksi.

Tommi Toija, Mutatis Mundis. Kuva: Stella Ojala / Amos
Näyttelyssä on esillä myös puolituntinen filmi, jossa Toija kertoo näyttelyn syntymisestä ja työskentelytavoistaan. Pitkälti omalla työhuoneella kuvattu pätkä on mielenkiintoinen. On kiinnostavaa nähdä miten työt syntyvät Toijan käsissä. Samalla tämä oli myös mielenkiintoinen kurkistus hänen työhuoneeseensa. Sinne kun joskus pääsisi käymään!

Harrastin keramiikkakuvanveistoa useamman vuoden työväenopistolla ja opettajamme opetti hyvin puritaanista keramiikan työstämistä. Siksi olikin mielenkiintoista nähdä, miten Toija käsittelee savea. Työtapaa riittää kuvaamaan yksi sana - radikaali. Oli valaisevaa nähdä että noinkin voi tehdä veistoksia. Jos työ hajoaa poltossa, sen voi korjata pikasilotteella, osia voi yhdistellä ja töitä voidaan hajottaa, hioa, rakentaa, muovata ja muokata. Niinpä veistosten lopullinen muoto selviää osittain vasta työprosessin edetessä. Näyttelyn nimi Mutatis Mutandis eli muuttujat muutettuina on hyvinkin kuvaava. Hellästi Toija tuntuukin kaikesta radikaaliudestaan riippumatta suhtautuvan veistoksiinsa, filmissä pikku-ukkoa kannetaan varovasti uuniin "saunomaan".

Vasemmalla: Tommi Toija, Kärpästen herra, 2014. Kuva: Stella Ojala / Amos
Oikealla: Tommi Toija, Yksin, 2014. Kuva: Stella Ojala / Amos

Toijan Bad Bad Boy betoniveistos kauppatorilla on tuonut hymyn huulille. Manneken Pis Brysselissä jää kakkoseksi tälle valtavalle pissaavalle pojalle. Olisi upeaa, jos veistos saisi jäädä pysyvästi kauppatorin laitaan. Se kuvastaa hyvin suomalaista huumoria.

Tommi Toija, Bad Bad Boy, 2013
Veistosta katsellessa tulee mieleen, että miksi Helsinki ei panostaisi nimenomaan veistoksiin kaupunkikuvaa kehittäessä. Meillä on upeita tekijöitä. Ja nyt peräänkuulutan nimenomaan  riemastuttavia veistoksia. Sellaisia, jotka kertovat Helsingistä ja suomalaisten hieman kajahtaneesta huumorista. Toisimme veistosten kautta esiin omaa originellia kansanluonnettamme. Tämän toteuttaminen olisi huomattavasti halvempaa kuin wau-arkkitehtuuri ja teoksia voisi kartuttaa pitkällä aikajänteellä ilman keskeneräisyyden tuntua.

Mutta takaisin Toijaan, näyttely oli taas upea! Jäin pitkäksi aikaa pohtimaan näkemääni ja odotan jo innolla seuraavaa. Pikku-ukko kiintiöni ei ole vielä lähelläkään täynnä.

Tommi Toija, Mutantis Mutandis Amos Andersonin taidemuseossa 27.102014 asti.



keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein


Jokainen miettii varmasti mitä kaikkea sitä tekisikään jos omalle kohdalle osuisi lottovoitto. Anna-Leena Härkösen uusimmassa romaanissa Kaikki oikein päästään seuraamaan mitä käy Puttosen pariskunnalle kun kädessä oleva kuponki tuo jättipotin.

Eevi Puttonen ei ole lottoihmisiä, mutta laittaa kuitenkin yhden rivin vetämään ja voittaa seitsemän miljoonaa euroa. Eevin ja hänen miehensä Karin elämä muuttuu kerta rysäyksellä. Mitä voitolla tehdään? Kenelle siitä kerrotaan - vai kerrotaanko kenellekään? Vaikuttaako voitto ystävyyssuhteisiin? Jatketaanko työelämässä? Tuoko raha onnea vai ei? Mitä kaikkea voikaan nyt ostaa? Ja niin elämä ja pää onkin pian sekaisin, eikä pelkästään voiton huumasta.

Tuoreet lottovoittajat Eevi ja Kari menevät juhlistamaan voittoa trendikkääseen ravintolaan, mutta eivät oikein sovi sinne. Omaa paikkaansa äkkirikastuneena ei niin vain löydäkään. Jo ennestään ongelmainen parisuhde alkaa natista liitoksistaan.

Härkönen kuvaa romaanissaan myös kateutta, jonka voitto aiheuttaa läheisissä. Ihmissuhteet mutkistuvat ja niihin tulee uusi säröjä. Eeviä epäilyttää ihmisten motiivit ja teot. Ylilyönneiltä ei voida välttyä.

Ehdottomasti riemastuttavinta kirjassa on Eevin kokema nautinto ostelusta. Härkönen kuvaa upeasti minkkiturkin silkkisen pehmeyden tuomaa onnea, uuden timanttisormuksen säihkettä ja kaikkea sitä jolla Eevi yrittää paikata lapsuuden kituuttamisen aiheuttamaa traumaa. Hän menee jopa niin pitkälle, että kostaa lapsuuden ajan kiusaajalleen.

Vaikka kirja kuvaakin lottovoiton seuraamuksia on siinä paljon enemmän syvyyttä. Se kuvaa alkoholismia ja sitä minkälaista on elää puolison kanssa, jonka päivät menevät joko juodessa tai krapulassa. On mielenkiintoista seurata miten Eevin ja Karin avioliitto kestää tämän. Rakkaus antaa anteeksi, jopa liikaakin. On vaikea ymmärtää mikä saa ihmisen pysymään suhteessa, jossa tuntuu, että ainoa yhdistävä asia on lottovoitto ja seksi.

Anna-Leena Härkösen kirjoitustyyli on iskenyt aina ja tämäkään kirja ei ole poikkeus. Tarina on rakennettu hyvin ja dialogi on nasevaa. Pureskeltavaa jää lukemisen jälkeenkin, ei tosin lottovoitosta vaan nimenomaan alkoholismista.

Tämän kirjan kanssa maistui Silver Moon tee. Vihreää teetä, ripauksella marjoja,vaniljaa ja mausteisuutta. Huumaava tuoksu kuin voitossa, mutta maussa runsaasti erilaisia sävyjä.






torstai 4. syyskuuta 2014

Pehr Hilleström - välähdyksiä 1700-luvun elämästä

Pehr Hilleström: Juhlavalaistu Kungsträdgårdenin talvipuutarha Kustaa III:n Aachenin-matkalta paluun kunniaksi järjestetyissä porvarishuveissa 21. päivänä elokuuta 1791. Stadsmuseet, Tukholma. Foto© Göran Sehlstedt, Stadsmuseet.

Sinebrychoffin taidemuseossa on nyt esillä ihastuttava tuulahdus 1700-lukua ruotsalaisen taiteilijan Pehr Hilleströmin (1732−1816) maalausten muodossa.

Pehr Hilleström on Ruotsin arvostetuimpia 1700-luvun taiteilijoita. Hän oli hyvin tuottelias taiteilija ja pikkutarkat maalaukset hehkuvat lämmintä tunnelmaa. Hilleströmin maalauksissa on aimo annos luksusta, sillä hän oli Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n hovimaalari, joka ikuisti kuninkaallista loistoa maalaten hovin elämää ja teatterinäkymiä.

Pehr Hilleström: Lukutuokio Drottningholmin linnassa, 1779.
Nationalmuseum, Tukholma. Foto© Nationalmuseum, Tukholma.
1700-luvun hovielämä näyttäytyy varsin leppoisana. Asukokonaisuudet ovat viimeisen päälle harkittuja ja huoneet upeasti sisustettuja. Yhdessä maalauksessa yleisö sai katsella kuinka kuninkaalliset aterioivat. Yleisö luonnollisesti seisoi pöydän vieressä tämän tapahtuman ajan. Pohdin maalausta katsellessani, että toivottavasti olivat kuitenkin itse aterioineet ennen tätä tilaisuutta. Nälkähän tuosta tulee. Ja nyt muutama vuosisata eteenpäin, niin maaluksen katsoja saa seurata samaa ateriointia sekä myös yleisön katseita. Mitä urkkimista kerrassaan!


Oikella Pehr Hilleström: Rouva istuu lukemassa ja kamarineito tuo teen, 1775.
Nordiska museet, Tukholma. Foto© Nordiska museet, Stockholm.
Vasemmalla Pehr Hilleström: Omakuva, 1771.
Nationalmuseum, Tukholma. Foto© Nationalmuseum, Tukholma.
Hilleström kuvasi myös porvaristoa ja talonpoikaiselämää. Nämä aiheet olivat kiinnostavasti kuvattuja. Yhdessäkin työssä - ensin luulin naisen kannattelevan siinä pientä vauvaa, mutta sitten katsoin tarkemmin ja luin vielä taulun vieressä olevat tiedot, niin kyseessä olikin kirppujen puhdistaminen pois paidan sisältä. Kun oikein mietin, epäilen, että kyseessä on ihka ensimmäinen maalaus, jossa näen suoritettavan tuota toimenpidettä.

Pehr Hilleström: Suuri maalaus kolmesta naisesta povaamassa kahvinporoista, 1780-luku.
Tukholman yliopiston taidekokoelma, J. A. Berg Coll., Inv. Nr. 158.
Foto© Stiftelsen J. A. Bergs samling, Stockholms universitet.

Suurimman vaikutuksen tekivät työt, joissa näkyy tulen käyttö. Hilleström on loistava kuvaamaan tulen hehkua. Maalaukset huokuvat lämpöä ja jopa posliiniesineistä loistava valonkajo näyttää aidolta. Nämä työt kuvasivat varsin arkisia askareita, mutta kyllä näkymät Tukholman tulipaloista olivat myös hienoja yhtä lailla kuin ruukkikuvaukset. Tuli näytti selkeästi kiehtovan Hilleströmiä.

Pehr Hilleström: Vieraita Söderforsin ankkuripajalla. Sepät uurastavat työssään, 1782.
Nationalmuseum, Tukholma. Foto© Nationalmuseum, Tukholma.
Esillä on nyt laajin Suomessa nähty Hilleströmin näyttelyistä. Näyttelyssä on 50 maalausta kustavilaiselta ajalta kuvaten laajasti eri aihepiirejä. Eli varsin ainutlaatuisesta näyttelystä tässä on kyse.

Itselleni Sinebrychoffin taidemuseo on paikka, jossa käyn kun vaikkapa ilma on ankea ja mieli harmaa. Museon historiallinen miljöö ja tutut vanhemmat eurooppalaiset maalaukset virkistävät kummasti. Tällä kertaa sieltä lähti ulos iloisin ja kepein askelin, mieli ahmineena Pehr Hilleströmin maalausten kauneutta ja lämpöistä tunnelmaa. Ja olo oli kuin olisi saanut palan marjaisaa ja makeaa pavlova-kakkua.

Pehr Hilleström - Välähdyksiä 1700-luvun elämästä, Sinebrychoffin taidemuseossa 4.9.2014-11.1.2015.