torstai 18. toukokuuta 2017

Tango! Tunteiden paloa ja tangoa oopperalla

Jussi Väänänen, Katja Koukkula. Kuva: Sakari Viika
Epäilen, että olen aika lailla mattimyöhäinen Tango! – Buenos Airesista Seinäjoelle suhteen, mutta joskus näinkin. Muistelen, että esitys on ollut Suomen kansallisoopperan – ja baletin ohjelmistossa jo aiempina vuosina. Tähän hieman kevätnuutuneeseen olotilaan sopi piristykseksi enemmän kuin hyvin kepeä kulttuuri-ilta tuttujen kaihoisien sävelten äärellä

Oopperan päänäyttämöllä argentiinalaisia ja suomalaisia sävelmiä tulkitsivat Kansallisoopperan orkesterin tahdissa Waltteri Torikka, Arja Koriseva, Angelika Klas, Johanna Rusanen-Kartano, Jyrki Anttila, Mika Pohjonen ja Jyrki Korhonen. Lisäksi tangon tahdissa otti askelia joukko tanssijoita kuten kilpatanssijat Katja Koukkula ja Jussi Väänänen. Osa tanssijoista oli tuttuja Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta. Illan isäntänä toimi itseoikeutetusti Jorma Uotinen. Oopperan päälavalle astui siis koko kansalle tuttu esiintyjäkaarti.

Tango! -esitys oli ennen kaikkea konsertti, jossa on mukana herkkupaloina tulista tanssia. Tangossa kuuluu aina intohimo, vahvat tunteet ja tarinat. Tämä näkyi myös konsertin kaaressa. Ensin konsertti vei Buenos Airesin kujille vahvojen tulkintojen myötä kuljettaen tarinan saunan ja vihtojen kautta kohti koti-Suomea.

Vasemmalla: Henrik Sandås, Angelika Klas. Kuva: Sakari Viika.
Oikealla: Jussi Väänänen, Katja Koukkula. Kuva: Sakari Viika.

Itselleni yksi kohokohdista oli Angelika Klasin tulkitsema upea Kotkan ruusu, johon taustaksi oli luotu hämyinen kapakka ja kappaletta väritti pari tanssivaa vaaraa uhkuvaa nuorta miestä. Tämä kokonaisuus oli hurmaava ja tarinana vahva.
 
Eniten hymyn toi huulille illan isännän Jorma Uotisen Pas mal – josta voi sanoa vain ”ei huono”. Tässä oli hauskaa ironiaa Uotisen legendaariselle sanonnalle.
 
Mutta palataanpa siihen tanssiin. Suurena tanssin ystävänä odotin tältä paljon ja sain myös mitä kaipasinkin. Taitavaa tulkintaa, josta intohimoa ja suuria tunteita ei puuttunut. Olisin voinut katsoa tulkintaa, vaikka kuinka paljon enemmänkin ja yleisö taputuksista päätellen oli aivan samaa mieltä.
 
Kokonaisuus oli tietysti tällä esiintyjäkaartilla huippuluokkaa. Ehkä olisin kaivannut vielä lisää sen tyyppistä tarinan rakentamista kuin mitä Kotkan ruusussa oli, oopperalla kun on siihen niin upeat mahdollisuudet. Tanssijoiden harmoninen liikekieli ja tarkka musiikin tahdissa eläytyminen oli taidokasta. Ja sitä mihin suuntaan tarkkaan hallitut askelkuviot vievät tarinaa, oli upeaa seurattavaa.

Konsertti viihdytti ja tunteiden palo kantoi koko illan vieden mukanaan – välillä jopa niinkin hyvin, että meinasin alkaa laulaa mukana… Valtteri Torikan Hopeinen kuu muun muassa houkutteli kovasti. Ymmärsin kuitenkin pitäytyä yhteislaulusta ja säästin lauluinnon siihen, kunnes takki oli taas päällä ja askel viemässä kotia kohden.

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa


Leena Parkkisen romaani Säädyllinen ainesosa on herkullinen. Kirjaimellisesti. Tarjolla on niin kulinaristisia elämyksiä, kaksoiselämää, historiaa, vauhtia ja vaarallisia tilanteita kuin ihmissuhteita.
Eletään 50-lukua, Saara ja hänen aviomiehensä Juhani ja heidän poikansa Elias muuttavat Helsinkiin Juhanin työn perässä. He aloittelevat uutta elämäänsä Töölöläisessä pikkuasunnossa. Nuori vaimo Saara yrittää opetella uutta rooliaan kodin hengettärenä ja huolehtii niin miehestään kuin Eliaksesta. Kun mies tulee töistä, on koti siisti ja huulet punattu.

Saaran elämä muuttuu kun hän tutustuu yläkerran Elisabethiin, joka on kaikkea muuta kuin hiljainen ja ujo kodinhengetär, pikemminkin "femme fatale". Elisabeth on savukkeita polttava maailmannainen joka hurmaa kaikki ja tuntee merkkihenkilöt ja järjestää boheemeja juhlia asunnossaan laajalle tuttavapiirilleen.

Elisabeth ottaa Saaran siipensä alle ensin varovasti pieniä retkiä tehden ja ottaa tehtäväkseen opettaa Saaraa tekemään ruokaa. Ruoka on oikeastaan yksi sivuhahmoista joka toisaalta virittelee myös yhteen merkittävään teemaan; naisten välisiin seksuaalisiin suhteisiin. Tuohan aikaan naisten homoseksuaaliset suhteet olivat julkisesti kielletty aihe joka kirjassa kuljettaakin tarinaa uudelle tasolle. Ajan ilmapiiri välittyy hienosti; käytös on pinnalta hillittyä, mutta kaikella tavalla aistii, että pinnan alla porisee kiellettyjä tunteita.


Parkkisen romaani kuljettaa samaan aikaan limittäin useampaa tarinaa. Sota-aika on ohi, mutta kuitenkin edelleen läsnä, ajaen naisia ratkaisuihin, jotka ajavat heidät osaksi kansainvälistä politiikkaa. Romaani kertoo vahvasti sodanaikaisista muistoista eripuolella Eurooppaa ja etenkin Pariisia. 
Säädyllinen ainesosa on kulinaristinen keitos sodanjälkeisestä Helsingistä, kustannusmaailmasta, naisten biseksuaalisuudesta, huikeista juonitteluista, jopa vakoilusta, hämäyksistä, ihmissuhteista, mutta ennen kaikkea salaperäisistä naisista jotka uskaltavat ja ottavat riskejä. Suoraan sanottuna huikaisevan upea teos!
Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa
Teos, 2016
(Tällä kertaa en ehdota kirjalle sopivaa teetä, vaan kehotan varautumaan siihen että lukemisen aikana tulee tekemään mieli esimerkiksi skonsseja, viiriäisen munia tai kukkoa viinissä lukujen otsikoiden mukaan.)

lauantai 28. tammikuuta 2017

Sanna Tahvanainen: Pikkumusta


Coco Chanel. Kaikkien tietämä muoti-ikoni, jonka luoma tyyli tunnetumpi kuin persoona sen takana. Sanna Tahvanainen on lähtenyt Cocon jäljille kirjassaan Pikkumusta. Hän yhdistää faktaa ja fiktiota sijoittaen romaanin 1920-luvulle. Cocon elämä on kiehtovaa, ja niin todellisuudessa kuin tässäkin kirjassa, fakta ja fiktio ovat sulassa sovussa. Itselleni Chanelin elämä ei ole kovin tuttua lukuun ottamatta elokuvia Coco ennen Chanelia ja Coco Chanel & Igor Stravinsky, joten tämä kirja tarjosi aivan uutta näkökulmaa.

Tahvanainen on kirjoittanut hurmaavan kirjan, joka on pirskahtelevaa ja kuplivaa kuin samppanjaa. Uutta muotia luova Coco on jo saavuttanut paikkansa ja niittänyt mainetta. Hänen röyhkeytensä ja impulsiivisuuteensa näkyvät niin yksityis- kuin liike-elämässä. Coco rikkoo rohkeasti pukeutumissääntöjä, mutta kenties vielä enemmän sen ajan käytöstapoja - etenkin miessuhteissaan.

Pikkumusta kuvaa Cocon tinkimätöntä asennetta työntekoon ja muodin luomiseen. Luovuudella ei tunnu olevan rajoja. Tästä maastosta kumpuaa Chanel No. 5, pikkumusta ja uudet naisten elämää mullistavat vaatekokoelmat, joiden kulmana on käytännöllisyys ja tyylikkyys.

Tahvanainen hersyttelee Cocon lukuisilla rakkaussuhteilla, mutta kiinnostavinta kirjassa on kuitenkin luomistyön kuvaus. Näihin kuuluu ehdottomasti myös lehdistölle syötettyjen ”maksiimien” synty kuten ”Minä en luo muotia. Minä olen muotia” ja "Nainen voi olla hieno mutta ei koskaan olla liian tyylikäs”.

Kirjassa lukija pääsee astumaan päähenkilön pään sisälle. Ulospäin Coco vaikuttaa kylmältä, laskelmoivalta ja hallitulta mutta unet tuovat esiin hänen haavoittuvan puolensa. Äidin kuolema lapsuudessa ja isän ratkaisu hylätä hänet lastenkotiin sekä suuren rakkauden, poolonpelaaja Arthur ”Boy” Capelin, kuolema olivat jättäneet jäljet, jotka oli piilotettu syvälle sisimpään. Vaikka Cocon ympärillä pyöri paljon ihmisiä, hän pyrki säilyttämään etäisyyden sepittäen oman menneisyytensä milloin minkälaiseksi, luoden itsestään juuri sellaisen kuin halusi olla.

Tahvanainen ei piirrä Chanelista syvällistä henkilökuvaa, eikä se ole selkeästi tarkoituskaan. Pikkumusta on sujuvaa ja kepeää tekstiä joka kuvaa seurapiirien ja glamourin täyttämää aikaa. Herkullinen romaani sukeltaa Coco Chanelin elämään ja salaisuuksiin. Samalla se piirtää ohuella pensselillä kuvaa yhteiskunnan tilanteesta, naisen asemasta ja siitä miten muoti vapautti naisia kahleista.

Sanna Tahvanainen: Pikkumusta
Otava 2016



torstai 27. lokakuuta 2016

Ylellistä yltäkylläisyyttä - suorastaan luksusta

Vasemmalla Hans van Essen, Asetelma hummerin kanssa, n./c. 1620. Viron taidemuseo, Kadriorg.
Oikealla Jan Frans van Son, Hedelmäasetelma. Gustavianum. Uppsalan yliopistomuseo.
Aivan ensimmäiseksi täytyy tunnustaa, etten sitten yhtään pidä asetelmamaalauksista. Ja tämän jälkeen on syytä puolestaan tunnustaa, että pidin aivan valtavasti nyt Sinebrychoffin taidemuseossa esillä olevasta Asetelma, elämä tarjottimella -näyttelystä.

Näyttely vie 1600-luvun Hollantiin, notkuviin ja yltäkylläisiin pöytiin, sen ajan luksukseen.
Varakkaat porvarit innostuivat tuolloin asetelmamaalauksista ja se näkyy aihevalinnoissa. Vadit pursuavat mehukkaista hedelmistä ja kukka-asetelmat ovat runsaita ja värikkäitä. Mutta se mikä tauluista tekee mielenkiintoisen, on niiden symboliikka. Kuvatut aiheet tai esineet voivat merkitä kulttuurin, uskonnon ja yhteiskunnan arvoja ja ajatuksia, moraalin kysymyksiä ja intohimoa. Ja kyllä, asetelmat voivat melkeinpä olla lähes riettaita. Esimerkiksi Pieter Aertsenin maalauksessa uskottomuutta symboloiva kurpitsa vihjaa, että vihanneskauppiaiden välillä on vispilän kauppaa.

Löytöretket ja laajentuneet kauppasuhteen näkyvät maalauksissa. Vadeista löytyy eksoottisia hedelmiä, jotka ovat aikanaan esitelleet omistajiensa vaurautta. Ja ilmeneehän teoksissa jo myös hollantilaisten tulppaanivillityskin. Asetelmat ovatkin itse asiassa hyvin kiinnostavia. Vähän niin kuin nykyajan insta-postaukset, samalla tapaa nekin kertovat omaa henkilökohtaista tarinaa peilaten samalla laajemmin yhteiskuntaa ja sen arvoja.

Vasemmalla Jan I Brueghel, Kukkamaljakko. Kansallisgalleria. Kuva: Pirje Mykkänen.
Keskellä Heikki Marila, Kukat XIII. Valtion taideteostoimikunta. Kuva: Kimmo Brandt.
Oikealla Edwaert Collier, Vanitas, 1661. Kansallisgalleria. Kuva: Antti Kuivalainen.


Asetelmamaalauksissa on kieltämättä melkoista taituruutta. Teokset ovat tarkkoja hedelmien pintaa, kukkien terälehtiä ja eri materiaalien tuntua myötä. Kauniista kukka-asetelmistakin löytyy yllätyksiä. Piilossa voi olla hyönteinen ja hedelmissä jo vähän hometta. Kaikki ei olekaan niin kuin ensi silmäyksellä näyttäisi olevan.

Elämä tarjottimella -näyttely on nerokkaasti rakennettu eri teemojen varaan höystettynä nykytaiteella joka tuokin mukavaa jatkumoa tähän päivään asti. Sen verran yltäkylläinen ja herkullinen tämä kattaus oli, että sen jälkeen oli suorastaan pakko käydä nauttimassa leivos kahvilassa.

Asetelma, Elämä tarjottimella 29.9.-8.1.2017, Sinebrychoffin taidemuseo




torstai 22. syyskuuta 2016

Miika Nousiainen: Juurihoito


"Rakkaus ei kovin paljon eroa juurihoidosta. Tarkoitus on tehdä hyvää toiselle. Se on välillä kivuliasta, välillä palkitsevaa. On pakko mennä syvälle itseen ja antaa jotain itsestään."

Miika Nousiainen on yksi kotimaisista suosikkikirjailijoistani, joten odotin kovasti hänen uutuusromaaniansa - vaikka se onkin nimeltään  Juurihoito.

Tällä kertaa Nousiainen vie lukijansa hammaslääkärin tuolille. Päähenkilö Pekka Kirnuvaara on copywriter, joka on juuri kokenut avioeron ja kaiken lisäksi pilannut hampaansa karkilla ja kolajuomilla. Hän päätyykin työlleen omistautuneen ja estyneet töölöläisen hammaslääkärin, Esko Kirnuvaaraan, potilaaksi. Pian käy ilmi, että saman sukunimen omaavat miehet ovat veljeksiä.

Vanhemmuus ja juurettomuus ovat kirjan kantavia teemoja. Pekka on ollut omistautunut isä, halunnut tehdä kaiken oikein ja olla hyvä isä. Hän kaipaa lastansa ja kokee vaikeaksi sen ettei ole eron myötä lapsen jokapäiväisessä elämässä mukana. Samalla tilanne saa pohtimaan omaa lapsuuttaan ilman isää ja siihen liittyvää juurettomuutta.

Pekka pääsee pikkuhiljaa hivuttautumaan osaksi jähmeän veljensä Eskon elämää ja veljekset lähtevät etsimään sekä isää että yhteisiä juuriaan aloittaen matkansa Lieksasta ja päätyen aina vain yhä kauemmas. Matkalla salaisuuksien vyyhti alkaa purkautua ja yllätyksiltä ei vältytä.

Nousiaisella on ihmeellinen kyky. Jo parin sivun jälkeen kirja tuntui kuin olisi juttusilla vanhan hyvän ystävän kanssa. Tarinan maailmaan uppoutui nopeasti. Nokkela dialogi ja osuvat havainnoit huvittavat ja samalla koskettavat. Hammaslääketiedevertaukset on tuotu kirjaan mainiolla tavalla, ne sävyttävät hyvin tunnelmaa.

Kirjan hahmot on kuvattu niin humoristisen lämpimästi, että heistä ei voi kuin pitää. Vaikka Juurihoito käsitteleekin vakavia asioita jotka periaatteessa eivät naurata, on Nousiainen hilpeillä oivalluksillaan saanut niihinkin huumoria mukaan.

Juurijoito on hieno ja lämmin kirja, jonka loppu on hieman pitkittynyt, mutta mitäpä siitä. Tästä jäi pitkäksi aikaa hymy huulille ja toive löytää ihka elävä Esko Kirnuvaara omaksi hammaslääkäriksi.

***
Kuten muistakin Nousiaisen romaaneista, on tästäkin tulossa teatteriversio. Harmillisesti olin tällä kertaa hidas ja omalta kohdaltani Kansallisteatterin liput menivät paremmin hereillä olleille. Lisänäytöksiä siis odotellen.


Miika Nousiainen: Juurihoito
Otava 2016





tiistai 6. syyskuuta 2016

Antti Ritvanen: Miten muistat minut



Antti Ritvasen esikoisromaani Miten muistat minut, kertoo menestyskirjailija Marjatta Aallon ja hänen poikansa Jessen monisyisestä suhteesta. Romaani kuvaa äiti-poika-suhdetta, taiteilijaksi kypsymistä ja nuoren miehen kasvua.

Marjatta on vimmainen taiteilijasielu, jonka kirjat kumpuavat omasta elämästä. Hän kuvaa niihin Jessen isän, legendaarisen muusikon Mark Linden kanssa kokeman kaikkinielevän rakkaussuhteen sekä myös hetkiä poikansa elämästä kaiken kansan luettavaksi. Marjatta on häilyvä ja levoton taiteilijasielu joka on helposti johdateltavissa. Jessen on tästä kaikesta huolimatta vaikea irrottautua äidistä ja tämän voimakas persoona vetää Jesseä puoleensa yhä uudestaan ja uudestaan.

Sitten yhtenä päivänä Jesse saa puhelun jota on tavallaan odottanut koko elämänsä ajan. Aivan kirjan alussa Marjatta löytyy kuolleena hervantalaisesta kylpyhuoneesta ja epäselvää kuolemaa sekä koko elämää aletaan purkaa niin äidin kuin pojan muistojen kautta.

Romaanin edetessä huomaa hyvin, että Ritvanen on koulutukseltaan psykologi. Niin tarkkanäköisesti hän kuvaa henkilöitä ja heidän sielunelämää. Tarina on alkoholihuuruinen ja paikoin jopa ahdistava, eikä aihepiiriltään mitenkään helpoimmasta päästä. Silti kerronta on koko ajan taitavasti rakennettua ja vivahteikasta. Ritvasella on kyky kuvata niin elämän varjopuolia kuin iloa lämpimällä tavalla, paikoin hyvinkin humoristisesti.

Miten muistat minut on varsin runsas kirja. Samalla kun se kertoo ihmissuhteista, maalaa se voimakkain vedoin ajankuvaa myös musiikki- ja kirjailijapiireistä. Siitä miten taiteilijaksi kasvetaan, miltä tuntuu paistatella kuuluisuudessa ja huomata että suosion romahdus voi olla käsillä milloin vain.

Ritvasen romaani on taidokas kasvukertomus kaikkine sivupolkuineen. Vimma mikä kirjasta huokuu, hurmaa lukijan ja imaisee maailmaansa.

Antti Ritvanen: Miten muistat minut
Otava 2016





lauantai 23. heinäkuuta 2016

Laura Lähteenmäki: Korkea aika


Laura Lähteenmäki kuljettaa kahden suvun tarinaa kirjassaan Korkea aika kuljettaa kahden suvun tarinaa kirjassaan Korkea aika aina neljänteen sukupolveen asti  Avainhenkilöt Anna ja Olavi Metso saavat evakkoperheenä Hämeestä palan maata ja alkavat rakentamaan uutta elämäänsä pala palalta. 

Naapurissa asuu surun verhoama Heljä, jonka mies Kalle on loukkaantunut pahasti sodassa niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hyväsydäminen ja pirteä Anna tuntee sääliä Heljän tilannetta kohtaan ja haluaa auttaa tätä kaikin mahdollisin tavoin ja patistaa apuun niin poikaansa Lauria kuin etenkin miestänsä Olavia. Kun pariskunnalle syntyy toinen lapsi Riitta, tapahtuu jotain jonka jäljet näkyvät vielä vuosikymmenien päästä. Ovatko hyvät teot aina hyviä ja mitä vastaanottaja niistä ajattelee? 

Nykyajassa Annan lapsenlapsi Saana hakee vielä paikkaansa, mutta ei hänenkään elämänsä tunnu muovautuvan helpoimmista aineksista. Eri sukupolvia tuntuu yhdistävän tietty puhumattomuus, onnellisuuden tavoittelu ja sen ohuiden säkeiden katkeaminen ja uudelleen punominen.

Lähteenmäki punoo monen henkilön tarinan läpi vuosikymmenien eri perheenjäsenien kautta. Kertojanääni vaihtuu vuosien risteillessä. Eri henkilöiden kautta muotoutuu mutkikas mutta eheä punos eri sukupolvien kokemuksista. Tiivistunnelmainen tarina maalaa kuvaa eroista, yksinäisyydestä, kaipauksesta ja toiveista. Lähteenmäen teksti on huolella laadittua ja kaunista. Mikä tärkeintä, tarina vie mennessään.

Laura Lähteenmäki
Korkea aika
Wsoy 2016