lauantai 27. joulukuuta 2014

Raija Oranen: Aurora


Raija Oranen on kirjoittanut suurmiehistä ja nyt hänen uusimpansa Aurora kertoo suurnaisesta. Aurora Karamzin (1808-1902) oli merkittävä vaikuttajanainen 1800-luvulla. Hänet muistetaan etenkin sosiaali- ja diakoniatyön uranuurtajana.

Aurora Karamzinin elämä oli kuin suoraan elokuvasta - vai miltäpä seuraavat käänteet kuulostavat?

Kirja alkaa vuodesta 1824 jolloin Aurora on 16-vuotias neitokainen ja hän astuu debytanttina seurapiireihin ja lumoaa kaikki kauneudellaan ja käytöksellään. Auroran isäpuoli, yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa oleva prokuraattori Carl Johan Walleen on varma älykkään Auroran menestyksestä ja on kannustanut häntä koko ajan eteenpäin. Walleen on varma, että Aurora pääsee keisarin hoviin Pietariin.

Onnistuneiden tanssiaisten jälkeen Auroraa piirittää kosijat ja hän kipuaa seurapiireissä korkeimmalle huipulle niin Pietarissa kuin Helsingissäkin. Paikka hovissakin löytyy ja Aurorasta tulee läheinen ystävä keisarinnan kanssa. Ensimmäinen avioliitto solmitaan keisarinnan pyynnöstä satumaisen rikkaan venäläisen kanssa (hunsvottimies ja jättiomaisuus turvattava avioliitolla) ja toinen komean nuoremman venäläisen miehen kanssa rakkaudesta.

Aurora viettää kosmopoliitin elämää ja sukkuloi Helsingin ja Pietarin välillä ja käy kylpylämatkoilla parantamassa aviomiehen terveyttä eri puolella Eurooppaa, asuu välillä Pariisissa, hoitaa liikeasioita määrätietoisesti, ottaa osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun ja viettää kesiä Espoon Träskandan kartanossa ja asu myöhemmin Walleenin rakennuttamassa Hakasalmen huvilassa jossa nykyään on Helsingin kaupunginmuseo. Samaan aikaan on käynnissä myllerrys niin Venäjän suurruhtinaskunnassa kuin muuallakin Euroopassa. Suomessa kiihtyy keskustelu itsenäisyydestä ja kielikysymyskin roihuaa.

Vasemmalla Hakasalmen huvila. Pihapiirissä on myös aivan ihana Huvilan kahvila, jossa kaikki herkut ovat luontaisesti gluteenittomia. Kuva: Sakari Kiuru. Oikealla Aurora nuorena.
Auroran elämä ei ole vain loistoa vaan hän kohtaa myös hyvin paljon surua ja murhetta ja jää leskeksi varsin nuorena. Myöhemmin hänestä tulee se Aurora Karamzin, josta hänet muistetaan tänäkin päivänä eli merkittävä hyväntekijä ja sosiaalityön pioneeri.

Eli summa summarum, tämän merkkinaisen elämästä saisi siis aika huikean elokuvan. Näen jo elokuvan alun, jossa nuori Aurora kävelee aamulla puistossa ja puiden välistä välkkyy ihmeellinen valo, joka valaisee lopulta nuoren naisen hohtavaksi; tämä kuvaisi jo Auroran nimeä ja symboloisi myöhempää elämää. Ja Auroraksihan sopisi vaikka Krista Kosonen tai Jessica Krabowski. Joten tätä pukuloistolla kuorrutettua elokuvaa odotellessa...

Itse kirja ei kuitenkaan ole henkilökuva vaan pikemminkin aikakausikuvaus sekä kuvaus Suomen askeleista ennen itsenäistymistä. Orasen Aurora on vähän kuin kuka kukin on 1800-luvulla, niin paljon siinä vilisee merkkihenkilöitä. Tämä toimikin hyvän kertauksena Suomen historiaan ja muistutti Helsingin kadunnimien alkuperästä. Sinänsä tämä on vähän harmi, koska Auroran kiehtovasta elämästä olisi lukenut enemmänkin ja etenkin myöhäisistä vuosista jolloin hän perusti diakonissalaitoksen.

Aurorassa on esillä melkeinpä sata vuotta kansakunnan historiaa autonomian ajalta jolloin kansallista kulttuuria ja kansakuntaa vasta rakennettiin. Itselleni kirja toimi hyvin luettavaksi ennen nukkumaan menoa ja tämän sanon hyvällä. Ajatukset siirtyivät pois arjesta, mutta juoni ei kuitenkaan ollut niin jännittävä etteikö kirjaa olisi malttanut laskea käsistä. Niin kiinnostava se kuitenkin oli että lähes joka ilta siihen oli tartuttava.

Raija Oranen
Aurora
Teos 2014





torstai 4. joulukuuta 2014

Vanja-eno Kansallisteatterissa

Kuvassa Eero Aho ja Krista Kosonen. Kuvaaja Stefan Bremer.
Otatko sä teetä? Tämä kysymys luotsaa Venäjälle samovaarien ja vodkan äärelle, syrjäiseen kolkkaan maaseudulle. Tapahtumapaikkana on ränsistynyt, mystinen ja tummanpuhuva huvila. Kerrosten väliä käydään ahkerasti ja lukuisista ovista rampataan sisään ja ulos niin että pauke käy. Markus Tsokkisen luoma lavaste on huikean hieno ja luo unenomaisen tunnelman heti ensi minuuteilla. Visuaalisuus tekee syvän vaikutuksen ja on upeinta mitä olen pitkään aikaan teatterissa nähnyt.

Vanja ylläpitää yhdessä siskontyttärensä Sonjan kanssa tätä usean vieraan kansoittamaa rapistunutta maatilaa. Koko poppoo elää enemmän tai vähemmän kaiken nielevässä joutilaisuudessa ja he keskittyvät imemään toistensa heikkouksia itseensä. Välillä esiin pulpahtaa suurempia asioita kuten piirilääkäri Astrovin puhe ympäristöntilasta. Muuten vellotaan rakkauden tai menneiden aikojen pyörteissä. Huvila tuntuu vievän siellä olijoiden kaikki voimat ja jonkinlainen hulluus tuntuu iskevän kollektiivisesti. Silti toivo jää päällimmäiseksi.

Kuvassa Eero Aho ja Emmi Parviainen. Kuvaaja Stefan Bremer.

Vanja-enossa nousee etualalle riutuvan rakkauden kokemukset. Nuori Sonja on teinitytön lailla ihastunut piirilääkäri Astroviin, mutta tämä ei lämpene tytölle, sillä miehen kiikarissa on ylväs ja kaunis Jelena joka puolestaan on naimissa Sonjan isän, vanhan professorin (Heikki Nousiainen) kanssa. Rakkautta siis riittä, mutta kohteet tuottavat aitoa ongelmaa.

Vanja-enossa on erinomainen näyttelijäkaarti. Pääosissa ovat Kristo Salminen Vanja-enona, piirilääkäri Astrovina Eero Aho, Emmi Parviainen on Sonja ja hänen äitipuolena Jelenana on Krista Kosonen. Tämä nelikko määrää esityksen tahdin ja nousee kukin vuorollaan esiin.

Vasemmalla Krista Kosonen, keskellä Heikki Nousiainen ja oikealla Seela Sella. Kuvaaja Stefan Bremer.

Krista Kosonen on suosikkinäyttelijöitäni ja on tässä todella vakuuttava - ja upea. Hän esiintyy koko kehollaan, niin että pienet eleetkin ovat merkityksellisiä. Eero Aho näyttää jo valmiiksi pahikselta ja alholisoitunut piirilääkäri on väkevä rooli jonka hän tekee hyvin. Emmi Parviainen on herkkä mutta samalla jotenkin räjähtävä ja tekee upean roolityön Sonjana. Kristo Salminen puolestaan on jotenkin raukea nahjus ja tekee monisyisen roolityön. Tässä yhteydessä en on voi olla mainitsematta hurmaavaa Seela Sellaa vanhan lastenhoitajan Marinan roolissa. Hänen ilkikurinen, kujeileva hymynsä sopii niin hyvin tähän rooliin.

Kuvassa Kristo Salminen. Kuvaaja Stefan Bremer.

Paavo Westerbergin ohjaama Vanja-eno hurmaa. Esityksessä on jotain kovin ajatonta. Tummia sävyjä on paljon, mutta tarkastelukulma on lämmin ja paikoin jopa humoristinen. Näytelmän puvustus henkii tätä samaa yksinkertaista tummanpuhuvaa tyylikkyyttä. Etenkin Krista Kososen puvut ovat erityisen hienoja. Myös musiikki ja äänet ovat tässä osuvia.

Muutaman päivä kuluttua esityksestä huomasin, että Vanja-enon tunnelma jäi kummittelemaan mieleen pidemmäksi aikaan. Mystiikka vei mennessään. Kertakaikkiaan upea teatterielämys.

Katso traileri >>

Anton Tshehov: Vanja-eno
Suomennos Paavo Westerberg ja Eva Buchwald
Ohjaus Paavo Westerberg
Lavastus Markus Tsokkinen
Puvut Pirjo Valinen
Valot Pietu Pietiäinen
Musiikki ja äänisuunnittelu
Sanna Salmenkallio
Rooleissa Kristo Salminen, Krista Kosonen,
Emmi Parviainen, Eero Aho, Heikki Nousiainen,
Seela Sella, Seppo Pääkkönen ja Terhi Panula.