Ismo Höltön hurmaava katsaus 60-luvun Suomeen

Vasemmalla: Ismo Hölttö: Suomenlinnan lauttaterminaali, Kauppatori, Helsinki, 1968.
Oikealla: Ismo Hölttö: Pieksämäki, Etelä-Savo, 1966. 

Blogi on elänyt pari kuukautta hiljaiseloa kiireiden vuoksi, mutta kulttuurille on kuitenkin löytynyt aikaa. Kaiken vipinän keskellä olen käynyt rentoutumassa niin näyttelyissä, teatterissa kuin tanssiesityksistä nauttien. Kulttuuri on kuitenkin itselleni sitä parasta nollausta.



Intoilin ja intoilen edelleen museokortista. Tämä on varmasti kulttuurikentän kevään tapaus. Ripeällä aikataululla mukaan saatiin lähes 200 museota eri puolelta Suomea. Ja sehän on museoiden suurkuluttajalle kuin joulu, juhannus ja vappu yhdellä kertaa. Toukokuun viidentenä olinkin hieman jännittynyt, että miten käy. Saanko sen kortin vai onko kaikki kortit lunastettu nenän alta. No, aivan kaikki eivät sitten olleet yhtä innostuneita kuin minä, sillä eihän kortin tulo mitään valtavia massoja kerännyt museoihin sitä jonottamaan - ja saahan sen tilattua netistäkin.

Oikealla: Ismo Hölttö: Senaatintori, Kruununhaka, Helsinki, 1968.
Vasemmalla: Ismo Hölttö: Kanavakatu 1, Katajanokka, Helsinki, 1966. 

Hankin väliaikaisen museokorttini Atenumista (varsinainen tulee postitse perästäpäin) ja menin katsomaan valokuvaaja Ismo Höltön (s. 1940) näyttelyn. Esillä on teoksia, jotka ovat syntyneet 1960- ja 70-luvun aikana.



Mustavalkoiset kuvat ovat erittäin kiinnostava kurkistus 1960-luvun Suomeen. Kuvissa näkyy aika jolloin maaseudulta muutettiin kaupunkeihin ja elämänmeno ja –tyyli muuttui melkoisesti. Taakse jäivät hiljaiset kylätiet ja viljavat pellot. Tilalle tuli kivisiä taloja ja kiivaampi elämänrytmi.

Hölttö otti valtavan määrän muotokuvia kuvausmatkoiltaan eri puolella Suomea. Nämä upeat kuvat ovat jo pelkästään visuaalisesti hyvin vangitsevia, mutta ne ovat samalla myös varsin yhteiskunnallisia. Kaupungin ja maaseudun eroista ja ongelmista puhuttiin aikanaan vähän, mutta kuvissa ne piirtyvät esiin. Maaseudun lapsilla on paikatut ja vielä siltikin rikkinäiset vaatteet, kaupungissa tepastellaan sievissä mekkosissa. Varallisuudessa on melkoinen ero.

Oikealla: Ismo Hölttö: Rautatieasema, Helsinki, 1967.
Vasemmalla: Savo, 1966. 

Maalta kaupunkiin muutto näkyy monella tapaa. Maalla on ollut rennompi vaatetus, kaupungissa on kuljettu puvut päällä. Eräänkin pukuun ja hattuun sonnustautuneen miehen jalkaan oli valikoitunut monot, jäänteenä elämästä maalla. Uusiin pukukenkiin ei kenties enää ollutkaan varaa. Kun katsoo kuvia on vaikea uskoa, että välissä on vain 50-vuotta. Monella tapaa, ajanhenki on niin vierasta ja kaukaista.

Oikealla: Helsinki, Myllypuro, 1967.
Keskellä: Ismo Hölttö: Eno, Pohjois-Karjala, 1969.
Vasemmalla: Ismo Hölttö: Lestadiolaisten suviseurat, Oulu 1966.

Höltön kuvissa on lämpöä ja huumoria. Huumori on lajiltaan hiljaista ja vähän yllättävää. Ylivoimaisesti hilpeimmässä kuvassa lumen ja loskan keskellä ei mitään, nökötti toreilta tuttu telttarakennelma. Teltan sisällä takaseinustalla oli maisemakuva Euroopan vuoristosta. Edessä oli kamerateline. Näytteillä oli passikuvia. Ja kyllä - kyseessä oli pikavalokuvaamo Rovaniemeltä.

Yehia Eweis, Kansallisgalleria, 2015. 

Ismo Hölttö on harvinaislaatuinen ihmisten kuvaaja. Tuntuu, että hänellä on ollut poikkeuksellinen kyky lähestyä ihmisiä. Onkin upeaa, että kultasepästä, joka oli aktiivinen valokuvauksen harrastaja, kehittyi nopeasti tunnustettu valokuvaaja. Jos muistan näyttelystä oikein, niin harrastuksen aloittamisen ja valtion valokuvataiteen palkinnon välille jäi vain kahdeksan vuotta. Tämäkin kertoo siitä kuinka erityislaatuinen valokuvaaja Hölttä oikein on.

Ismo Hölttö, Ateneum 10.04.2015 - 31.05.2015

Museokortti >>