sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Ilmar Taska: Pobeda 1946


Sodanjälkeisessä Tallinnassa eletään salaisuuksien aikaa. Virolaisen Ilmar Taskan esikoisromaanissa Pobeda 1946, upea kiiltävä auto hurmaa kuusivuotiaan pienen pojan. Autoa ohjaa kansallisvihollisia etsivä valvontakomission upseeri, joka utelee asioita isästä ja äidistä.

Poika viihtyy Pobeda-sedän kanssa. Äiti Anna on usein huonolla tuulella ja isä piileskelee talon takahuoneessa kärttyisänä. Pobeda-setä näyttäytyykin kiinnostavana aikuisena, josta vain ei saa kertoa vanhemmille. Autoretket ovat hänen ja sedän yhteinen salaisuus.

Pojan täti Johanna on tunnettu oopperalaulaja. Ooppera ei ole nykyhallinnossa huutoa, joten Johannalle se on mennyttä elämää. Hänelläkin on salaisuus, Lontoossa asuva BBC:n radiotoimittaja Alan jota hän kuuntelee salaa virittämällä vanhan radionsa oikealle taajuudelle. Johannan kautta käykin ilmi yhdessä laulamisen merkitys virolaisille. ” Tässä me nyt laulamme, sillä on parempi laulaa kuin itkeä.”

Virossa eletään neuvostoajan vaikeita aikoja. Nyt puusepät johtavat joukkoja entisten käskijöiden ollessa metsässä. Vapautusliike on vielä voimissaan ja virolaiset uskovat, että muu maailma ei voisi sulkea silmiään heidän kohtaloltaan. Jokainen tuntuu silti epäilyttävältä. ”Kieroiliko setä vai valehteliko täti? Kuka oli sankari ja kuka kansanvihollinen? Saattoiko toisen sankari olla toisen petturi?”

Taska kuvaa julmaa koneistoa jossa jokainen on omalla tavallaan uhri, hän kuvaa ympäröivää yhteiskuntaa viileästi vaikka ilmiannot, kyyditykset ja teloitukset ovat arkipäivää. Kirjassa on jotain dekkarimaista, tapahtumien jännitys tuntuu intensiivisenä loppuun asti. Viron kohtalo kiinnostaa vieläkin kun haluaa ymmärtää nykyaikaa.

”Me rakastimme, toivoimme, taistelimme itsenäisyyden puolesta ja hävisimme."

Ilmar Taska: Pobeda 1946
WSOY 2017


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti