Aina kun haluaa päästä aikamatkalle Helsingin kaduille mummojen ja vaarien tai vielä isoisovanhempien nuoruuden aikaan, tapahtuu se ottamalla käteen Kjell Westön kirja. Ihastuin vieläkin syvemmin Helsinkiin lukiessani Westön Missä kuljimme kerran, joka sijoittui 1900-luvun alun vuosikymmenille. Sen jälkeen hypättiin 1960-luvulle kirjassa Älä käy yöhön yksin ja nyt palattiin Kagastus 38 kainalossa muutama vuosikymmen taaksepäin 1940-luvun Helsinkiin.
Kangastus 38 alkaa siitä, kun eräänä päivänä vuonna 1938 aina täsmällinen sihteeri, rouva Wiik ei saavu töihin. Työnantaja, asianajaja Claes Thune on tästä ensin ärtynyt, kunnes sitten huolestuu. Mitä on tapahtunut?
Keski-ikäinen asianajaja Claes Thune on menettänyt vaimonsa parhaalle ystävälleen ja kitkuttelee asianajotoimistonsa kanssa eteenpäin. Vapaa-aikaansa hän viettää kouluajoilta tuttujen herrojen kanssa Keskiviikkokerhossa, jonka jäseninä on muun muassa taiteilija ja lääkäri. Elämä kulkee tuttuja latuja, yllätyksettömillä poluilla, mutta taustalla vaanii sodanuhka.
Rouva Wiikillä on puolestaan takkanaan raskas menneisyys. Mieltä painaa yhä vuoden 1918 vankileiri ja sen kokemukset. Lohtua ja pakoa hän hakee elokuvista. Rouva Wiik osoittautuu kolmijakoiseksi persoonaksi, toisaalta hän on hillitty ja käytännöllinen sihteeri, toisaalta hallitsematon ja hillitön, mutta myös kaikkia miellyttämään pyrkivä neiti näpsä. Mikä näistä on todellinen rouva Wiik? Tästä päästään yhteen kirjan olennaisimmista kysymyksistä; ”milloin ihminen on itsensä kaltainen, milloin hän toteuttaa oikeaa luontoansa?"
On oikeastaan yllättävää, että Westön kirjan molemmat päähenkilöt ovat melko värittömiä, vaikka pinnan alla kuohuukin. Kirjassa on suhteellisen hidas tempo,aivan kuin kirjoitustyylikin heijastelisi kuvattua aikaa. Toisaalta kirjan edetessä loppua kohden, päästään jo lähelle trillerimäistä tunnelmaa.
Westötä voi vain ihailla hänen tarkasta historian ja tunnelman kuvauksesta. Tästä, kuten aiemmistakin huomaa, että taustatyöt on tehty huolella.
Jos tämä kirja olisi teetä, olisi se lähellä Earl Greytä. Tyylikästä, tuttua ja miellyttävää, mutta vailla suurta yllätyksen tunnetta.
(Otava 2013)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti