Tällä viikolla on Marimekon myötä keskusteltu paljon inspiroitumisesta.
Tunnustan heti kättelyyn, että inspiroiduin sen verran Pia Andellin
Mesenaatti-dokumentin nimestä, että se näkyy myös tässä blogissa.
Mieheni lupautui DocPointin raatilaiseksi, joten siinä siivellä
tulee katsottua läjä tämän vuoden kotimaisia dokumentteja. Tämän dokumentin mesenaatti
on aina 1990-luvulle asti vaikuttanut tamperelainen Sara Hildén, joka tunnetaan
yhtenä keskeisenä nykytaiteen vaikuttajana Suomessa. Hänet moni muistaa myös Särkännimen vieressä olevasta museosta.
Sara Hildén (1905 – 1993) työskenteli eri vaateliikkeissä 1920-luvulta
alkaen Tampereella, kunnes perusti oman muotiliikkeen 1950-luvulla. Vähitellen bisnes
kasvoi ja liikkeitä oli sekä Tampereella että Lahdessa. Liikkeiden niminä oli
muun muassa Muotitalo Hildén ja Muoditar.
Dokumentin keskiössä on Sara Hildénin ja taiteilija Erik
Enrothin eriskummallinen parisuhde. Hildén vastasi miehensä ylläpidosta ja pariskunta
oli keskenään tehnyt sopimuksen, jonka myötä Enrothin kaikki työt kuuluivat
Hildénille. Pariskunta erosi ja tämä aiheutti myrskyisän taistelun teosten
oikeuksista, jota käydään myös läpi tässä elokuvassa.
Hildénin ura taiteen parissa on mielenkiintoinen. Tuohon
aikaan toimi myös toinen vahva taidemesenaatti Maire Gullichsen. Tänä päivänä muotiliikkeen
johtaja ei voisi olla merkittävä taiteenkerääjä, joten siinä mielessä
dokumentti tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen menneeseen aikaan.
Hildénin kollegat, ystävät, alaiset, taiteilijat ja
taidevaikuttajat kuvaavat haastatteluissa rouva mesenaatin persoonaa. On merkille
pantavaa miten nämä tutut ihmiset suhtautuvat voimakastahtoiseen ja varmasti
hieman hankalaan Hildéeniin rehellisyydellä. Hänestä ei tule kuva maailman
sympaattisempana henkilönä - ei lähellekään ja esimerkiksi Vuokko Nurmesniemi
ja Laila Pullinen vaikuttavat paikon jopa hieman huvittuneilta kertoessaan Hildénin oikuista. Toisaalta on vaikea kuvitella, että vaikkapa 1960-luvun
Suomessa nainen olisi voinut menestyä olemalla mikään herttainen pikkurouva.
Mesenaatissa on läsnä useampi taso; taiteen kerääminen, taidehistoria, naisten
asema johtavassa asemassa ja riipaiseva rakkaustarina. Andell on tehnyt takuuvarmaa laatutyötä, jota
katsoo mielenkiinnolla, mutta yllätyksiä ei tämä dokumentti tarjoa.
Sara Hildén 1940-luvun alussa. Kuva: Heinrich Iffland |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti