sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Mesenaatti




Tällä viikolla on Marimekon myötä keskusteltu paljon inspiroitumisesta. Tunnustan heti kättelyyn, että inspiroiduin sen verran Pia Andellin Mesenaatti-dokumentin nimestä, että se näkyy myös tässä blogissa.

Mieheni lupautui DocPointin raatilaiseksi, joten siinä siivellä tulee katsottua läjä tämän vuoden kotimaisia dokumentteja. Tämän dokumentin mesenaatti on aina 1990-luvulle asti vaikuttanut tamperelainen Sara Hildén, joka tunnetaan yhtenä keskeisenä nykytaiteen vaikuttajana Suomessa. Hänet moni muistaa myös Särkännimen vieressä olevasta museosta.

Sara Hildén (1905 – 1993) työskenteli eri vaateliikkeissä 1920-luvulta alkaen Tampereella, kunnes perusti oman muotiliikkeen 1950-luvulla. Vähitellen bisnes kasvoi ja liikkeitä oli sekä Tampereella että Lahdessa. Liikkeiden niminä oli muun muassa Muotitalo Hildén ja Muoditar.

Dokumentin keskiössä on Sara Hildénin ja taiteilija Erik Enrothin eriskummallinen parisuhde. Hildén vastasi miehensä ylläpidosta ja pariskunta oli keskenään tehnyt sopimuksen, jonka myötä Enrothin kaikki työt kuuluivat Hildénille. Pariskunta erosi ja tämä aiheutti myrskyisän taistelun teosten oikeuksista, jota käydään myös läpi tässä elokuvassa.

Hildénin ura taiteen parissa on mielenkiintoinen. Tuohon aikaan toimi myös toinen vahva taidemesenaatti Maire Gullichsen. Tänä päivänä muotiliikkeen johtaja ei voisi olla merkittävä taiteenkerääjä, joten siinä mielessä dokumentti tarjoaa mielenkiintoisen kurkistuksen menneeseen aikaan. 

Hildénin kollegat, ystävät, alaiset, taiteilijat ja taidevaikuttajat kuvaavat haastatteluissa rouva mesenaatin persoonaa. On merkille pantavaa miten nämä tutut ihmiset suhtautuvat voimakastahtoiseen ja varmasti hieman hankalaan Hildéeniin rehellisyydellä. Hänestä ei tule kuva maailman sympaattisempana henkilönä - ei lähellekään ja esimerkiksi Vuokko Nurmesniemi ja Laila Pullinen vaikuttavat paikon jopa hieman huvittuneilta kertoessaan Hildénin oikuista. Toisaalta on vaikea kuvitella, että vaikkapa 1960-luvun Suomessa nainen olisi voinut menestyä olemalla mikään herttainen pikkurouva. 

Mesenaatissa on läsnä useampi taso;  taiteen kerääminen, taidehistoria, naisten asema johtavassa asemassa ja riipaiseva rakkaustarina. Andell on tehnyt takuuvarmaa laatutyötä, jota katsoo mielenkiinnolla, mutta yllätyksiä ei tämä dokumentti tarjoa.
Sara Hildén 1940-luvun alussa. Kuva: Heinrich Iffland

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti