Leijonasydän - rakkautta ja rasismia

.

Joukko rujon näköisiä uusnatseja huutaa ”valkoisen Suomen puolesta”. He ovat täynnä uhoa ja valmiina puolustamaan näkemystään nyrkein. Tepon ja hänen aatetoveriensa maailma on varsin kirjaimellisesti mustavalkoinen.

Dome Karukosken uusi elokuva Leijonasydän on aihepiiriltään hyvin ajankohtainen. Rasismista on tullut valitettavan yleinen ilmiö. Ei tarvitse pinnistellä muistaakseen esimerkiksi hiljattain eduskunnan lehterillä tehtyä natsitervehdystä tai huumoriksi seliteltyjä facebook-postauksia liittyen samaan aihepiiriin.

Leijonasydämen päähenkilö on Peter Franzenin esittämä Teppo. Hän hakkaa ystäviensä kanssa itsestään poikkeavan näköisiä ihmisiä surutta. He luottavat oman käden oikeuteen, siihen että ovat yhdessä voimakkaita ja oikealla asialla. He perustelevat tekonsa muun muassa sillä, että vastustavat harmaata taloutta ja sosiaalietuuksilla kikkailua.

Kaikki kuitenkin muuttuu kun työtön Teppo tapaa tarjoilijana työskentelevän Sarin (Laura Birn) ja rakastuu. Juttua mutkistaa hieman se, että Sarilla on poika. Ja nimenomaan tummaihoinen poika. Teppo pyristelee lyhyen hetken tätä vastaan, mutta on kuitenkin omituisen nopeasti sinut asian kanssa, etenkin kun ajatellaan hänen arvomaailmaansa.  Hetken siinä vierastellaan ja sitten pojan kanssa jo viljellään huumoria tyyliin ”nuku hyvin neekeri-apina.” ja ” nuku hyvin natsiluuseri.” Tepolle ja Rhamadhaninille (Yusufa Sidibeh) muodostuu varsin lämmin isäpuoli/poikapuoli suhde. Pikkuhiljaa Teppo alkaa ymmärtämään erilaisuutta sekä myös puolustamaan sitä.

Ristiriitaa asetelmaan tuo Tepon velipuoli Harri (Jasper Pääkkönen). Hän on veljensä tavoin myös uusnatsi, mutta jotenkin hullun ja erittäin vihaisen oloinen nuorimies. Hän ei sulata veljensä poikapuolta ja on muutoinkin se henkilö, joka tuo elokuvaan jännitettä. Harmillisesti Tepon rakkaus Sari, passitetaan pois elokuvan keskiöstä jo alussa, sillä heidän näkemystensä ristiriita olisi ollut mielenkiintoinen.

Vaikka elokuva onkin aihepiiriltään ajankohtainen ei se aivan pääse maaliin. Kuvaus jää pintapuoliseksi. Kerrontaan olisi tuonut syvyyttä esimerkiksi pohdinta mikä saa ryhtymään uusnatsiksi. Mitä sellaista tapahtuu, joka saa ihmisen valitsemaan juuri tuon elämän polun? Mistä löytyvät perusteet toimia niinkuin toimii?

Toisaalta elokuvan yhtenä ideana on saattanutkin hyvin olla rasismin saattaminen yleiseen keskusteluun, sillä olisin yllättynyt jos tätä ei mentäisi katsomaan sankoin joukoin. Ainahan tärkeää aihetta ei tarvitse kuvata niin syvällisesti, kunhan se kuitenkin nostaa aiheen käsiteltäväksi laajemmin. Ehkä tämä elokuva siis herättää ihmiset pohtimaan aihetta omissa piireissään.

Näyttelijöistä Jasper Pääkkönen nousee erityisesti esiin. Hän sopii loistavasti Harrin rooliin. Pääkkönen luo roolihahmolleen tyhjän katseen, joka tuntuu erittäin uskottavalta. Peter Franzen on aina hyvä roolissa kuin roolissa, mutta tämä ei tällä kertaa ole kuitenkaan suorituksena ihan parhaimmasta päästä. Laura Birn on Sarin roolissa loistava, erittäin katu-uskottava.  Harmittavasti tosiaan Sarin  hahmo siirretään kuitenkin varhaisessa vaiheessa sivuun. Nuori Yusufa Sidibeh valloittaa Rhamandhanin roolissa.

Leijonasydän on yhteen summattuna hyvällä asialla. Rakkaus voittaa rasismin ja väkivallan – joka on tietysti ihan kiva juttu. Mutta itse jäin kaipaamaan vielä sitä syvällisempää elokuvaa aiheesta sekä lisää teoksia ja keskustelua aiheesta.

Ohjaaja: Dome Karukoski
Pääosissa: Peter Franzén, Laura Birn, Yusufa Sidibeh, Jasper Pääkkönen, Pamela Tola, Timo Lavikainen, Jussi Vatanen, Mikko Neuvonen, Niko Vakkuri, Jani Toivola
Suomi 2013
Katso elokuvan traileri >>