lauantai 25. lokakuuta 2014

Helsingin kirjamessut - kirjoja, kirjailijoita ja treffejä


Kävin eilen perjantaina Helsingin kirjamessuilla. Messuhalli oli täynnä vilskettä ja vilinää ja kirjojen parissa kävi mukava kuhina. Tästä huomaa, että eivät kirjat ole katoamassa mihinkään. Suomalaiset tykkäävät edelleen lukea ja mitä ilmeisimmin paperisesta formaatista.

Matkalla ratikassa mietin, että miksi ihmeessä kirjamessuilla on niin vahva asema. Syyn pystyi hahmottamaan lopulta aika helposti. Lukijat tuntuvat kaipaavan jotain yhteisöllistä tapahtumaa, sellaista johon samanmieliset osallistuvat. Kuulinkin erään kustantamon työntekijältä, että kirjamessut ovat kuulemma myös erinomainen paikka löytää treffiseuraa. Romantiikkaa kirjojen lomassa, ei pöllömpää! Selkein syy messujen suosiolle on kuitenkin kirjailijatapaamisissa. Koskapa muulloin sitä olisikaan mahdollista kuulla niin monen kiinnostavan kirjailijan mietteitä.


Kävin kuuntelemassa Sofi Oksasen, Laila Hietamiehen ja Jörn Donnerin ajatuksia kirjavuodesta 2015. Oksanen toi esiin merkittävän epäkohdan, joka koskee kirjailijoiden saamia lainauskorvauksia. Korvausta maksetaan yleisten kirjastojen lainoista. Suomen korvaustasolla kertalainan korvaukseksi tulee muutama sentti, mutta muissa Pohjoismaissa huomattavasti enemmän. Korvauksen pienuuteen on kiinnitetty useasti huomiota, mutta asia ei ole edennyt.

Oksanen nosti esiin myös huolensa kirjastojen lakkauttamisesta. Tämä huolen jakaa varmasti moni. Esimerkiksi lapsille on tärkeää, että kirjasto on lähellä koulua. Sieltä alkaa usein lukuharrastus ja tarjoaahan lähikirjasto muutenkin turvallisen ympäristön viettää aikaa koulun jälkeen.

Laila Hirvisaari puolestaan nosti esiin, että vuosi 2015 on kirjan vuosi. Hän toivoo, että kirjalle ja lukemiselle annettaisiin sille kuuluva arvo. Ajatuksena on nostaa kirjat esiin ilon ja elämysten lähteenä. Lisäksi kirjan vuonna kampanjoidaan kirjan ja lukemisen puolesta. Kirjan vuoden tavoitteena on myös innostaa ihmisiä itse järjestämään lukemiseen liittyviä tapahtumia ja toimintaa. Ensi vuodesta on siis tulossa melkoinen kaikille kirjojen ystäville ja se kannustaa varmasti mukaan heitäkin jotka eivät ole niin innokkaita lukijoita.


Kävin kuuntelemassa myös Elisabeth Rehniä. Hänen humaanius on tehnyt suuren vaikutuksen. Rehn kertoi haastattelussa lapsuudestaan sekä urastaan mm. puolustus- ja tasa-arvoministerinä. Ja puolustusministerinähän hän oli maailman ensimmäinen nainen.

Myöhemmin toimiessaan tästä erikoisesta yhdistelmästä on ollut hänelle hyötyä. Kuten Rehn itse totesikin, että tavatessaan sotarikollisia hänen oli helppo puhua, nämä kun eivät ymmärtäneet että tämä herttainen nainen voi olla heille vaarallinen.

Rehnissä on herkullisesti ristiriitaisuuksia ja hän on tehnyt sellaista pioneerityötä ja upeaa työtä rauhan ja ihmisoikeuksien parissa, että nyt ilmestynyt Johanna Vesikallion kirja Lillan - Elisabeth Rehnin epätavallinen elämä on ehdottomasti luettava.

Kirjamessut olivat siis kaiken kaikkiaan antoisa visiitti. Monta mielenkiintoista kirjaa tuli taas luku-tai hankintalistalle, ja jokunen lähti jo messuiltakin matkaan. Tässä muutamia poimintojani:


Mukavaa kirjasyksyä!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti